*|MC:SUBJECT|*

PIRKAN VIESTI UUTISKIRJE MARRASKUU 2021

Jo toinen koronarajoitteinen vuosi on kohta lopuillaan. Kuluneen syksyn aikana on kuitenkin voitu järjestää jo useita vapaaehtoiseen maanpuolustukseen liittyviä tapahtumia. Pirkanmaan Reserviupseeripiiri ja Pirkanmaan Reserviläispiiri järjestivät Maanpuolustusjuhlan ja piirien syyskokoukset Lempäälässä historiallisessa Manttaalitalon miljöössä. Maanpuolustusjuhlassa saatiin nauttia Ilmavoimien soittokunnan hienoista esityksistä ja kuunneltiin tarkoin kansanedustaja Veijo Niemen juhlapuhetta. Lisäksi mm. Sastamalassa on ollut useitakin upeita maanpuolustustilaisuuksia ja myös Maanpuolustusnaisten Liitto järjesti kokouksensa Tampereella MNL Pirkanmaan Piirin toimiessa järjestelyvastuussa.  

PIIRISIHTEERI


Pirkanmaan Reserviupseeripiiri ry
Pirkanmaan Reserviläispiiri ry
Pirkanmaan Maanpuolustuksen Tuki PMT ry


hakevat yhteistä piirisihteeriä.

Työtehtäviin kuuluu piirihallintojen avustaminen, toimintasuunnitelmien toimeenpano yhdessä vapaaehtoisten luottamushenkilöiden kanssa, yhteydenpito jäsenistöön, valtakunnallisiin liittoihin ja muihin yhteistyötahoihin, sekä piirien taloushallintoon ja varainhankintaan liittyvät työt.

Odotamme hakijalta hyviä vuorovaikutus- ja yhteystyötaitoja sekä oma-aloitteista otetta itsenäiseen työntekoon, kokemusta järjestötyöstä ja yhdistysten taloushallinnon tuntemusta, sekä toimistotyössä käytettävien ohjelmistojen (office ja web) hyvää osaamista. Reserviläisjärjestökentän tuntemus katsotaan hakijalle eduksi.

Tehtävä on osapäivätoiminen 20 tuntia viikossa. Työ sisältää jonkin verran ilta- ja viikonlopputöitä.

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluettelon kera osoitteeseen mikko(at)horkko.fi 7.12.2021 mennessä.

Lisätietoja Mikko Hörkkö 0405576952
Sastamalan Maanpuolustusnaiset saivat oman kauniin lipun. Lipun naulaus- ja siunaustilaisuutta vietettiin sunnuntaina 14. marraskuuta Tyrvään kirkossa. Lue lisää vuoden viimeisestä Pirkan Viesti-lehdestä. Kuva: Sirkka Ojala.

LIPPUKOULUTUS TAMPEREELLA

Tampereen Kansalaisjuhlatoimikunta järjestää lippukoulutuksen yhteistoiminnassa Tampereen
Reserviupseerit ry:n kanssa toimikunnan taustayhteisöjen edustajille, jotka osallistuvat joko lipunkantajina tai lippuvartioina kaatuneitten muistopäivän, puolustusvoimien lippujuhlan päivän ja itsenäisyyspäivän tilaisuuksiin.

Juhlatilaisuuksien lippukoulutus järjestetään lauantaina 27.11.2021 klo 13 Reservipiirien toimitilojen kokoushuoneessa Väinölänkatu 2, (2. krs.) Tampere.
Koulutukseen osallistuvia pyydetään ottamaan mukaan yhdistyksen lippu ja mahdollinen kenkäin, (= lipun kantohihna) joita tarvitaan käytännön harjoituksessa.

Tervetuloa mukaan!

LÄHDE JUHLIMAAN ITSENÄISYYTTÄ HÄMEENKYRÖÖN

TURPO 2021 -TIETOKILPAILU 

TURPO-tietokilpailu järjestettiin 16. marraskuuta. Tällä kertaa kilpailua isännöi Tampereen teknillinen lukio. Kilpailuun osallistu 14 lukiota Pirkanmaan alueelta.

Kilpailun voitti jo kolmannen kerran peräkkäin Tampereen klassillisen lukion joukkue. Kuvassa Pirkanmaan Reservipiirien Henkisen maanpuolustuksen toimikunnan puheenjohtaja, eversti evp Leo Ukkonen jakaa palkintoja voittajajoukkueen jäsenille. Kilpailussa oli kutsuvieraana kansanedustaja Sofia Vikman. Lue lisää kaartinjääkäri Jere Tuonosen RUOTUVÄKI-lehteen kirjoittamasta artikkelista tästä linkistä sekä seuraavasta Pirkan Viesti-lehdestä. Kuva: Sirkka Ojala.

OLETKO JO TUTUSTUNUT LOTTA SVÄRD 100 VUOTTA -NÄYTTELYYN?
 

Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Lotta Svärd -järjestö perustettiin. Juhlavuoden kunniaksi Tampereen Suojeluskunta- ja Lottamuseoyhdistys on koonnut yhteistyössä Pirkanmaan Lottaperinteen kanssa Lotta Svärd 100 vuotta -näyttelyn kolmannen yhteistyökumppaninsa Tampereen Suomalaisen Klubin tiloihin.

Lue lisää näyttelystä tästä linkistä

Näyttely on esillä Klubin Pyynikki kabinetissa (3.krs.) Osoitteessa: Puutarhakatu 13, Tampere. Näyttelyyn voi tutustua 31.12.2021 asti Klubin ravintolan aukioloaikoina, ma-pe klo 11.00–14.00. Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Kuva: Sirkka Ojala.

SEURAAVA PIRKAN VIESTI ILMESTYY JOULUVIIKOLLA

Vuoden 2021 viimeisen Pirkan Viesti-lehden aineistopäivä on 24.11. Lehti ilmestyy 22. joulukuuta (viikko 52). Itsenäisyyspäivän materiaalia voi toimittaa lehteen vielä 7.12. kello 18 asti! Itsenäisyyspäivän materiaalia julkaistaan paperilehdessä sen mukaan, miten tila riittää. Lisäksi materiaalia julkaistaan vuoden viimeisessä uutiskirjeessä sekä verkkosivustolla ja somekanavilla. 

Yhdistystoimija, merkitse lehden aineistopäivät kalenteriisi, näin muistat lähettää materiaalin ajoissa toimituksen käyttöön. Vuoden 2022 aineistopäivät ilmestyvät pirkanviesti.fi -sivustolle joulukuun alussa.

Pirkan Viestin uutiskirjeeseen, paperilehteen ja verkkosivustolle tulevaa materiaalia voit toimittaa osoitteisiin: pirkanviesti@gmail.com tai sirkka.ojala@gmail.com

Hyvää itsenäisyyspäivää ja joulun odotusta!
päätoimittaja Sirkka

Liity myös Pirkan Viestin Facebook ja Instagram -sivujen seuraajiin!

Alla olevista linkeistä pääset suoraan sivustoille.
Facebook
Facebook
Instagram
Instagram
Website
Website
Pirkan Viesti-lehden uutiskirjeet ovat viestintäkanava, jolla Pirkanmaan reservipiirit tiedottaa ajankohtaisista asioista nopeasti ja tehokkaasti. Niiden jakeluun voi liittyä kuka tahansa.

Pirkanmaan reservipiirit | Väinölänkatu 2, 33100 TAMPERE
Pirkan Viesti -lehti, päätoimittaja Sirkka Ojala | Puh. +358 50 368 8460 | S-posti: pirkanviesti@gmail.com tai sirkka.ojala@pirkanviesti.fi, lehden verkkosivusto: pirkanviesti.fi

Copyright © 2021  Pirkan Viesti-lehti, Kaikki oikeudet pidätetään.

Jos et halua uutiskirjettä enää jatkossa sähköpostiisi voit
poistaa oman osoitteesi uutiskirjejakelusta tästä.

"Jokainen meistä on maanpuolustaja"






This email was sent to *|EMAIL|*
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
*|LIST:ADDRESSLINE|*