*|MC:SUBJECT|*

PIRKAN VIESTI UUTISKIRJE 4/2020

SYYSKUUN TERVEHDYS OMALTA PIIRILEHDELTÄSI

Syyskausi on pyörähtänyt käyntiin kauniin kesän jälkeen. Koronapandemiasta huolimatta monenlaista pienimuotoisempaa maanpuolustustoimintaa on tarjolla. Pirkanmaan Reserviläispiiri järjestää muun muassa syysretken jäsenyhdistystensä jäsenille. MPK:n koulutuskalenteria kannattaa myös silmäillä. Tarjolla on normaalin kurssitoiminnan lisäksi mielenkiintoisia webinaareja.

HÄMEEN HÖLKKÄ YLÖJÄRVELLÄ 

Hämeen Hölkkä koko perheen liikuntatapahtuma järjestetään  lauantaina 5. syyskuuta. Lähtö ja maali Lamminpään ulkoilumajalla Ylöjärvellä (Velodromintie 2, Ylöjärvi). Lähtö kello 12 ja ilmoittautuminen paikan päällä kello 10 alkaen.

Osallistumismaksu 15 euroa maksetaan käteisellä, joten varaathan mielellään tasarahan taskuusi.  Lisäksi maksuksi käyvät  ePassi ja SMARTUM-liikuntaseteli. Tervetuloa osallistumaan piirien yhteiseen liikuntatapahtumaan. Hyvän mielen lisäksi saat muistoksi liikuntasuorituksesta myös uudistuneen Hämeen Hölkkä-mitalin. 
Lisätietoa tapahtumasta tässä
Hämeen Hölkän-mitalin uuden ilmeen on suunnitellut vapaaehtoistyönä graafikko Aarno Lyly. Kuva: Sirkka Ojala.
MPK Tampereen koulutuspaikka järjestää webinaarin aiheesta " Psyykkinen toimintakyky ja sen ylläpitäminen kriisissä".

Webinaari soveltuu kaikille psyykkisestä toimintakyvystä ja sen ylläpitämisestä kiinnostuneille. Webinaarissa käydään läpi keskeisiä psyykkiseen toimintakykyyn ja sen ylläpitämiseen liittyviä käsitteitä ja ilmiöitä niin yksilön kuin yhteisönkin näkökulmasta:
· psyykkinen kriisi ja psyykkinen toimintakyky
· traumaattinen kriisi ja siihen liittyvät keskeiset käsitteet
· traumaattiset kriisitilat sekä traumaattisen kriisin neljä eri vaihetta
· stressihäiriöt
· keskeiset traumaattiselle tapahtumalle altistuneisiin ihmisiin liittyvät ilmiöt
· psyykkisen ensiavun perusteet ja sitä antavat viralliset tahot pääpiirteissään

Ilmoittautumien webinaareihin MPK koulutuskanterin tai näiden linkkien kautta:
webinaari keskiviikko 30.9. klo 18-20
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/102593
keskiviikko 7.10. klo 18-20 
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/102594

RESUL FOUR DAY REMOTE MARCH 

Reserviläisurheiluliiton RESUL Four Day Remote March järjestettiin 23.–26. heinäkuuta. Etämarssille osallistui kaikkiaan 742 marssijaa, eli kaikkiaan noin 2000 suoritettua marssipäivää, joiden aikana otettiin 52,9 miljoonaa askelta. Myös Pirkanmaan reservipiirien jäsenyhdistysten jäsenet osallistuivat aktiivisesti marssitapahtumaan.

Marssimatkoja oli valittavana useita. Mäntän seudun reserviläiset ry:n jäsenet reservin ylikersantit Toni Tähtinen ja Jani Ninni Julku valitsivat kuitenkin marssittavakseen yhden kovimmista marssimatkoista eli 160 kilometriä neljässä päivässä. Lue Juha Happosen juttu lokakuun alussa ilmestyvästä Pirkan Viesti-lehdestä.
Vasemmalta reservin ylikersantit Toni Tähtinen ja Jani Ninni Julku tyytyväisinä kun homma on hoidettu. Kuva: Juha Happonen.
Pirkanmaan Reserviläispiiri järjestää jäsenyhdistystensä jäsenille ja heidän puolisoilleen syysretken lauantaina 26.9.2020.  Opastettu ja ohjelmallinen Näsijärven kierros on leppoisa kokopäiväretki Juhani Viidan johdolla. Ilmoittautumiset piiritoimistoon 17.9.2020 mennessä pir.reservi(at)kolumbus.fi  Ilmoittaudu pikaisesti sillä linja-autossa on paikkoja rajallisesti.
Lue lisää retkestä pirkanviesti.fi -sivustolta tästä linkistä.

PIRKANMAAN RESERVILÄISPIIRIN KEVÄTKOKOUS

Pirkanmaan Reserviläispiirin sääntömääräinen kevätkokous järjestetään torstaina 17.9.2020 klo 18.00 Ravintola Vaskitähdessä, Hatanpään puistokuja 22 G, Tampere.
Kahvitarjoilu alkaen klo 17.00.
  • klo 18.00 Tilaisuuden avaus, Reserviläispiirin puheenjohtaja Jussi Mäkitalo.
  • Palkitsemiset
  • Esitelmä Ilmavoimien HX-hävittäjähankinnat, sotilasmestari Matti Salonen.
Kevätkokous alkaa heti esitelmän jälkeen. Lue lisää tästä

Tervetuloa!

SEURAAVA PIRKAN VIESTI ILMESTYY LOKAKUUSSA

Vuoden kolmannen Pirkan Viesti-lehden aineistopäivä on 9.9. ja lehti ilmestyy 5. lokakuuta (viikko 41). Pirkan Viestin uutiskirjeeseen, paperilehteen ja verkkosivustolle tulevaa materiaalia voit toimittaa osoitteisiin: pirkanviesti@gmail.com tai sirkka.ojala@gmail.com

Mukavaa syksyä, pysytään terveinä!
Syksyn ruskaa odotellen,
päätoimittaja Sirkka
Tuhat ja yksi auringonkukkaa  ilahduttivat Kangasalla Vanhan Pälkäneentien varrella elokuussa. Kuva: Sirkka Ojala.

Liity myös Pirkan Viestin Facebook ja Instagram -sivujen seuraajiin!

Alla olevista linkeistä pääset suoraan sivustoille.
Facebook
Facebook
Instagram
Instagram
Website
Website
Pirkan Viesti-lehden uutiskirjeet ovat viestintäkanava, jolla Pirkanmaan reservipiirit tiedottaa ajankohtaisista asioista nopeasti ja tehokkaasti. Niiden jakeluun voi liittyä kuka tahansa.

Pirkanmaan reservipiirit | Väinölänkatu 2, 33100 TAMPERE
Pirkan Viesti -lehti, päätoimittaja Sirkka Ojala | Puh. +358 50 368 8460 | S-posti: pirkanviesti@gmail.com tai sirkka.ojala@pirkanviesti.fi, lehden verkkosivusto: pirkanviesti.fi

Copyright © 2020  Pirkan Viesti-lehti, Kaikki oikeudet pidätetään.

Jos et halua uutiskirjettä enää jatkossa sähköpostiisi voit
poistaa oman osoitteesi uutiskirjejakelusta tästä.

"Jokainen meistä on maanpuolustaja"






This email was sent to *|EMAIL|*
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
*|LIST:ADDRESSLINE|*