Kimmoisan kankaan syksyinen irrottelu
Hämeen Hölkkä on vanhimpia maassamme lähes vuosittain järjestettyjä kuntoliikuntatapahtumia. Tapahtumien ketju alkoi 1970 luvun alussa ja vuonna 2022 tapahtuma järjestettiin jo 48:n kerran. Sekä lähtö että maali ovat jo useamman vuoden olleet Lamminpään urheilumajalla. Paikka on Ylöjärvellä Teivon raviradan läheisyydessä. Vuonna 2023 tapahtuma järjestetään lauantaina 2.9.2023.

Maasto majan ympäristössä on hölkkään erittäin hyvin sopivaa kimmoisaa kangasmaastoa. Tavoitteena on että tapahtuma saisi liikkeelle eri tasoiset kuntoilijat. Sarjoja on kävelijöille, kuntoilijoille ja kilpailijoille. Erityisesti on kannustettu että reserviläiset löytäisivät kuntoliikuntatapahtuman. Pääosa osallistujista on ollut piirin jäsenyhdistyksiin kuulumattomia hölkkäharrastajia. Joukossa on ollut SM-tason urheilijoitakin. Liikuntatapahtuma on ajoitettu syyskuulle. Syyskuun alussa on useasti miellyttävä ulkoiluun erinomaisesti sopiva säätila.
