*|MC:SUBJECT|*

PIRKAN VIESTI UUTISKIRJE 4/2018

HYVÄÄ MARRASKUUTA!


Hieno Puolustusvoimat 100 -juhlavuosi moninen upeine tilaisuuksineen on pian lopuillaan. Parhaillaan yhdistyksissä kootaankin jo jouluaaton kunniavartiolistoja ja valmistaudutaan itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin. Talven valkeaa lumipeitettä odotellessamme tuo valoa marraskuun hämäriin päiviin joulukatujen ja kotien tunnelmallinen jouluvalaistus.

RESERVILÄISPIIRIN VALOKUVAKILPAILU ON RATKENNUT

Pirkanmaan Reserviläispiirin kesän valokuvakilpailuun "Reserviläinen Suomen suvessa"  osallistui kaikkiaan 13 valokuvaa kahdeksalta kuvaajalta.
Lämpimät Onnittelut Lasselle, Minnalle ja Johannalle!
Kilpailun voittaneessa Lasse Miettisen kuvassa on upeaa jotoshenkistä tunnelmaa. 
Toiseksi kilpailussa sijoittui Minna Jokelan kuvaama lepohetki Bengtskärin majakalla.
Kolmannelle sijalle valittiin Johanna Peltomäen kuvaama liikuntaa Helvetinjärven maastossa Ruovedellä.
Kolme parasta kilpailukuvaa arvioineen
 
1. Melon voimalaitoksen padolla Nokialla.
Upea kuva tyynen veden peilauksesta ja tulevasta jotoksesta. Oranssi kypärä kiva väriläiskä.
Kuvaaja Lasse Miettinen
 
2. Lepohetki Bengtskärin majakalla.
Kekseliäs kuvakulma. Reserviläisoloa kesäisellä kalliolla aaltojen loiskeessa.
Kuvaaja Minna Jokela
 
3. Liikuntaa Helvetinjärven maastossa Ruovedellä.
Töminää perisuomalaisessa maastossa. Mukavaa jatkuvuutta polun myötä ja veikeää suoruutta ylöspäin niin pakkauksissa kuin puissakin.
Kuvaaja Johanna Peltomäki
 
Voittajat palkitaan Varustelekan lahjakorteilla siten, että ensimmäinen saa 100 euron, toinen 50 euron ja kolmas 20 euron lahjakortin. Tuomaristossa kuvia arvioivat Pirkanmaan reservipiirien tiedotustoimikunnan varapuheenjohtaja, Eeva-Liisa Isosaari, Tampereen Reserviläisten hallituksen jäsen, Jarna Vahlsten ja Pirkanmaan Reserviläispiirin sihteeri/tiedottaja Raimo Ojala.
Kiitos kaikille kisaan osallistuneille.
Antakaa kameran räpsyä jatkossakin ja tarjotkaa reserviläishenkisiä kuvianne myös Pirkan Viestille!

PIIRIEN SYYSKOKOUSTAPAHTUMA IKAALISISSA


Lähde 15. marraskuuta Ikaalisiin päättämään yhteisistä asioista ja kuulemaan mitä ensi vuodelle on suunnitteilla Pirkanmaan reserviläistoiminnassa. Ennen kokouksia kuullaan myös kaksi mielenkiintoista esitystä puolustusvoimien ja MPK:n ajankohtaisista asioista. Kokoustapahtuma alkaa Ikatalla kello 18, mutta tuttuja tapaamaan sekä uusiin tuttavuuksiin tutustumaan pääsee jo kahvittelun merkeissä klo 17 alkaen. 

JUHLITAAN ITSENÄISYYTTÄ ILOISESTI YHDESSÄ!

Vielä ehdit ilmoittautua mukaan perinteiseen Koskilinnan juhlaan pyörähtelemään ja myös hyvästä ruoasta nauttimaan.

HALUAISITKO OSALLISTUA KUNNIAVARTIOON?

Jouluaaton kunniavartio Tampereen Kalevankankaalla vuonna 2016. Kuva: Raimo Ojala.

Pirkanmaan reservipiirien jäsenyhdistykset kautta Pirkanmaan järjestävät mm. vuosittain itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona kunniavartion oman paikkakuntansa sankarihaudalla. Jos olet usein miettinyt, että voisit kunnioittaa sankarivainajiamme olemalla vartiossa, niin ota mahdollisimman pian yhteyttä oman yhdistyksesi puheenjohtajaan.  Vartiovuoro kestää paikkakunnasta riippuen 30 minuutista yhteen tuntiin. 
Yhdistysten yhteystiedot löydät www.pirkanviesti.fi -sivustolta alla olevista linkeistä:

RESERVIUPSEERIPIIRI
RESERVILÄISPIIRI 

KYBERILTA KIINNOSTI YLEISÖÄ

Reservipiirien Henkisen maanpuolustuksen toimikunta järjesti Tampereella 23. lokakuuta Kyberturvallisuusillan. Tapahtuma keräsi Tampereen yhteiskoulun lukion auditorion lähes täyteen tiedonjanoisia kuulijoita. Illan luennoitsijoina olivat Matti Turunen ja Raimo Ojala. Lue lisää seuraavasta Pirkan Viesti -lehdestä. Kuva: Sirkka Ojala.
Vuoden viimeinen Pirkan Viesti -lehti 4/18 kolahtaa postilaatikkoosi  20. joulukuuta. Lehden aineistopäivä on 28.11. Itsenäisyyspäivän tapahtumista kertovan materiaalin voi kuitenkin toimittaa vielä 7.12. klo 21.00 mennessä.
Mukavaa ja turvallista marraskuun jatkoa kaikille!

Muistakaa myös heijastin pimeässä kulkiessanne. PMT ry:n leijonaheijastimia voit ostaa kaksi kappaletta 5 eurolla.
 

Liity myös Pirkan Viestin Facebook ja Instagram -sivujen seuraajiin!

Alla olevista linkeistä pääset suoraan sivustoille.
Pirkan Viesti-lehden uutiskirjeet ovat viestintäkanava, jolla Pirkanmaan reservipiirit tiedottaa ajankohtaisista asioista nopeasti ja tehokkaasti. Niiden jakeluun voi liittyä kuka tahansa.

Pirkanmaan reservipiirit | Väinölänkatu 2, 33100 TAMPERE
Pirkan Viesti -lehti, päätoimittaja Sirkka Ojala | Puh. +358 50 368 8460 | S-posti: pirkanviesti@gmail.com tai sirkka.ojala@pirkanviesti.fi, pirkanviesti.fi

Copyright © 2018  Pirkan Viesti -lehti, Kaikki oikeudet pidätetään.

Jos et halua uutiskirjettä enää jatkossa sähköpostiisi voit
poistaa oman osoitteesi uutiskirjejakelusta tästä.

"Jokainen meistä on maanpuolustaja"






This email was sent to *|EMAIL|*
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
*|LIST:ADDRESSLINE|*