*|MC:SUBJECT|*

PIRKAN VIESTI UUTISKIRJE 1/2020

Tervehdys omalta piirilehdeltäsi!

Uusi vuosi on kääntynyt jo helmikuun puolelle. Hiihtokeleillä ei meitä pirkanmaalaisia ole tänä talvena hemmoteltu, mutta muutaman päivän olemme nyt saaneet nauttia myös talven lumipeitteestä. Lumiukot päivystivätkin tänään aika monen talon pihalla suojasään jälkeen.

KÄY TUTUSTUMASSA PIRKAN VIESTIN UUTEEN VERKKOSIVUSTOON

Hetken odotuksen jälkeen on avautunut uudistettu pirkanviesti.fi -verkkosivusto.  Sivusto on yhteinen  Pirkanmaan Reserviupseeripiirin, Pirkanmaan Reserviläispiirin, Maanpuolustusnaisten Liiton Pirkanmaan Piirin sekä Pirkanmaan Maanpuolustuksen Tuki PMT ry:n tiedotusportaali.

Aiempi verkkosivusto oli rakennettu vanhaan WordPress -sivustopohjaan ja tämän takia sivut eivät enää toimineet tarpeeksi luotettavasti ja uusien WordPress päivitysten myötä sivustolla alkoi olla usein teknisiä ongelmia. Näin Pirkanmaan Maanpuolustuksen Tuki PMT ry:n tekikin nopean päätöksen alkusyksyllä 2019 uusien sivujen kustantamisesta.

Yhteistyökumppaniksi valikoitui jälleen tuttu tamperelainen yritys Mainostoimisto Värikäs Oy, joka on kuulunut jo pitkään myös PMT ry:n yritystukirenkaan jäseniin.  Värikkään nuorekkaan henkilökunnan osaavissa käsissä sivustopohja rakentui toiveidemme mukaiseksi ja yhteistyö sujui saumattomasti. Sivusto onkin jo kolmas Värikään Pirkan Viestille rakentama verkkosivusto.

Uudistuksen myötä sivustolle saatiin myös uusi raikkaampi ilme ja uusia toimintoja kuten mm. blogi ja toimiva lehtiarkisto jossa ovat luettavina lehdet vuosilta 2013-2019. Mukana on myös ensimmäinen Pirkan Viesti-lehti vuodelta 1958. Lisäksi etusivulta voi nyt lukea myös Pirkan Viestin uutiskirjeet sekä tuttuun tapaan myös sähköisen version uusimmasta Pirkan Viesti-lehdestä. Uusilla sivuilla ovat myös näkyvämmin esillä toimintamme tärkeät tukijat, Pirkanmaan Maanpuolustuksen Tuki PMT ry:n yritystukirenkaan jäsenet, joiden antaman tuen ansiosta myös uudet sivut pystyttiin toteuttamaan.  
Käy tutustumassa pirkanviesti.fi -sivuston uuteen ulkoasuun sekä sisältöön ja ota sivusto seurantaan! Sivuston etusivulta löydät edelleen myös tutut uutis- ja tapahtumapalstat.

VIELÄ EHDIT ILMOITTAUTUA PIRKKAJOTOKSELLE

Joko olet tutustunut RESUL:n valtakunnalliseen talvijotokseen? "Pirkkajotos" partiotaitokilpailu järjestetään tänä vuonna Tampereen seudulla 14.-15.3.2020. Reserviläisurheiluliiton valtakunnallisen talvijotoksen tarkoitus on kouluttaa reserviläisiä monipuolisesti erilaisissa sotilastaidoissa. Luvassa on varmasti vuoden hauskinta yhteisöllistä ja maanpuolustuksellista toimintaa!
 
Ehdit ilmoittautua "Pirkkajotokselle" 10. helmikuuta asti. Kokoa oma partio ja lähde Pirkkalaan testaamaan taitojasi!
Lue lisää: http://pirkkajotos.takoru.fi/ ilmoittaudu mpk.fi -sivustolla.  

KERÄÄ JOUKKUE TAMPEREEN KESÄYÖN MARSSILLE

MPK:n Kesäyön marssi järjestetään 6.6.2020 klo 15 alkaen Tampereella. Lähtö- ja maali on Pyynikin palloiluhallilla. Marssireitit kiertävät  Pyynikin-Villilän välisillä ulkoilureiteillä. Matkat ovat 12 km, 25 km ja 42 km.
Marssitapahtuma sopii kaikille kunnostaan huolehtiville. Osallistua voi yksin, kaksin, koko perheen voimin tai kasata vaikka harrasteporukasta tai työkavereista kokonaisen joukkueen.
Merkitse tapahtuma jo nyt kalenteriisi ja tule mukaan marssimaan!
Ilmoittaudu tästä

HX CHALLENGE TESTAUS- ja TODENNUSTAPAHTUMA SATAKUNNAN LENNOSTOSSA

Parhaillaan Satakunnan lennosto isännöi HX Challenge evaluointitapahtumaa. HX Challengessa evaluoidaan kaikkien viiden HX -hankkeeseen osallistuvan hävittäjäehdokkaan suorituskykyä Suomen olosuhteissa ja suomalaisten määrittämin testein.
Juuri nyt testattavana on Saab Gripen -hävittäjä. 29.1. Saab Griben E -hävittäjän laskeutuessa Pirkkalaan oli lentosää huono sankan pyryn ja sumun vuoksi, mutta nyt testejä on päästy tekemään myös poutaisemmassa säässä. Saab osallistuu
HX Callengen testausjaksoon myös  GlobalEye-valvontakoneella. 

HX Challengeen saapuvat vielä Yhdysvaltalaiskoneet:
Lockheed Martin F-35 7.–17.2.2020
Boeing F/A-18 Super Hornet 18.–26.2.2020
Katse siis kannattaa suunnata taivaalle jos kuulee poikkeavaa jyrinää.
Katso Ilmavoimien videokooste Saab Gripenistä
tästä 
 
Saab Gripen E -hävittäjä Pirkkalassa pyryisenä Saabin mediapäivänä 30.1. Huonon sään vuoksi konetta ei nähty ilmassa. Kuvat Pirkkalasta: Sirkka Ojala.
Pirkan Viestin uutiskirjeeseen, paperilehteen ja verkkosivustolle tulevaa materiaalia voit toimittaa osoitteisiin: pirkanviesti@gmail.com tai sirkka.ojala@gmail.com
Vuoden ensimmäisen Pirkan Viesti-lehden aineistopäivä on 7.2. Lehti ilmestyy 3. maaliskuuta.


Mukavaa helmikuun jatkoa!
päätoimittaja Sirkka
Tammikuussa Näsinneulan näköalatasanteelta otettuun Tampereen kaupunkikuvaan on punaisella ympyröity Väinölänkadulla sijaitseva Reservijärjestöjen toimistorakennus. Kuva: Sirkka Ojala.

Liity myös Pirkan Viestin Facebook ja Instagram -sivujen seuraajiin!

Alla olevista linkeistä pääset suoraan sivustoille.
Facebook
Facebook
Instagram
Instagram
Website
Website
Pirkan Viesti-lehden uutiskirjeet ovat viestintäkanava, jolla Pirkanmaan reservipiirit tiedottaa ajankohtaisista asioista nopeasti ja tehokkaasti. Niiden jakeluun voi liittyä kuka tahansa.

Pirkanmaan reservipiirit | Väinölänkatu 2, 33100 TAMPERE
Pirkan Viesti -lehti, päätoimittaja Sirkka Ojala | Puh. +358 50 368 8460 | S-posti: pirkanviesti@gmail.com tai sirkka.ojala@pirkanviesti.fi, lehden verkkosivusto: pirkanviesti.fi

Copyright © 2019  Pirkan Viesti-lehti, Kaikki oikeudet pidätetään.

Jos et halua uutiskirjettä enää jatkossa sähköpostiisi voit
poistaa oman osoitteesi uutiskirjejakelusta tästä.

"Jokainen meistä on maanpuolustaja"






This email was sent to *|EMAIL|*
why did I get this?    unsubscribe from this list    update subscription preferences
*|LIST:ADDRESSLINE|*