Puolustusvoimain lippujuhlan päivää 4. kesäkuuta vietettiin Tampereella perinteisesti. Väkeä oli kuitenkin niukemmin paikalla, kun normaalivuosina koska koulujen päättäjäiset sattuivat samalle viikonlopulle.
Kansalaisjärjestöjen lippulinna marssia Kalevankankaan pääportilta kohti Sankariristiä oli kuitenkin ilo seurata, sillä niin tahdikkaasti matkanteko sujui. Lippulinna oli Tampereen Reserviupseerien komennossa ja sitä johti ensimmäistä kertaa yhdistyksen puheenjohtaja luutnantti Anu Heikkilä. Suomen lippu oli jälleen Tampereen Reserviläisten Lippu- ja kunniavartio-osaston vastuulla. Lippua kantoi alikersantti Julia-Mikaela Lemmetty.
Illalla Marsalkka Mannerheimin syntymäpäivän kunniaksi järjestettiin perinteisesti muistotilaisuus ja seppeleenlasku Mannerheimin patsaalle Tampereen Leinolassa. Puheen tilaisuudessa piti Jouni Koskela.
Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Koskela piti puheen Leinolassa. Kuva: Raimo Ojala.
Jouni Koskelan puhe Mannerheimin patsaalla:
Arvoisa Puolustusvoimain lippujuhlan päivän yleisö!
Seisomme paikalla, mihin Suomen laillisen hallituksen armeijan, valkoisen talonpoikaisarmeijan ylipäällikkö, kenraali Mannerheim oli saapunut seuraamaan Tampereen valtauksen kannalta ratkaisevaksi aiottua hyökkäystä. Hän yritti havainnoida taistelukenttää kohti Messukylää yhdessä eversti Wetzerin kanssa tältä kukkulalta 25. päivä maaliskuuta vuonna 1918. Tampereen taistelut tulivat toki vielä jatkumaan lähes kaksi viikkoa.
Tuo sama päivä 25. maaliskuuta oli merkittävä myös Tampereen toisella puolella. Valkoisen armeijan Satakunnan ryhmä päällikkönsä eversti Linderin ja hänelle alistetun eversti Hjalmarsonin joukoin lähtivät voitollisten taistelujen jälkeen Hämeenkyröstä kohti Tamperetta. Tuona päivänä, syntymäpitäjässäni, Hämeenkyrössä, koottiin 504 hevosmiestä ja hevosta valkoisen armeijan avuksi. Mukana olivat myös äitini isä, taatani Vihtori Pirttijärvi, ja vaimoni isän isä, hänen taatansa Iivari Viilo, jotka olivat talollisia Hämeenkyrön Nukarinkulmalta. Sota-alueella heidän toimipisteensä oli silloisessa Pirkkalan pitäjässä, nykyisen Länsi-Tampereen alueella, sijainnut Raholan kartano.
Vihtori ja Iivari tuskin koskaan näkivät Mannerheimia. Kuitenkin he kaikki ylipäälliköstä hevosmieheen edustivat laillista hallitusta, oikeutta ja järjestystä. On kerrottu, että Mannerheimin seisoessa tällä kukkulalla tuona päivänä, punaisten panssarijunasta ammuttu kranaatti olisi pudonnut noin 30 metrin päähän Mannerheimista. Toisella puolella Tamperetta taatani Vihtori Pirttijärven Pyhäjärven jäällä käyttämän hevosreen laudoituksessa oli luodinreikiä.
Elämän ja kuoleman raja voi olla joskus ohut.
Tasan 78 vuotta sitten, 4.6.1944, isäni, kersantti Niilo Koskela kirjoitti Aseveljien kalenteriinsa Karjalan kannaksella, Lempäälässä, JR57:n joukko-osastossa:
”Marsalkan syntymäpäivä ja Puolustusvoimien lippujuhla. Juhlamenu/sotilas: kahvin korviketta 10 g, sokeria 15 g, keksejä 50 g, marmeladia 50 g, viinaa 100 g.” Viisi päivää myöhemmin isäni kirjoitti: ”Ryssä aloitti hyökkäyksen”. 10 päivää juhlamenun jälkeen: ”Lähdettiin Lempäälästa yöllä klo 1.30”.
Tiedämme kaikki historiasta, miten silloin kävi. Silloinkin kaipasimme apua, jota sitten myös saimme, jonka avulla pääsimme itsenäisyytemme säilyttäneeseen rauhaan. Kiitos presidentti Risto Rytin uhrautumisen ja ylipäällikkö, marsalkka Mannerheimin kaukokatseisuuden.
Sotaveteraanit ja -invalidit ovat kunniakansalaisiamme, mutta laulun sanoin viimeinen iltahuuto lähestyy. Sotaveteraanityön siirtyminen perinneaikaan on meneillään eri puolilla Suomea. Pirkanmaalla Sotien 1939–1945 Pirkanmaan Perinneyhdistys perustettiin noin kaksi viikkoa sitten. Perustajajäsenyhteisöjä on 15.
Veteraanityön jatkaminen ei ole vain perinnetyötä, vaan se on myös vielä tukityötä niin kauan kuin tarve on. Yhdistys on nyt vielä Suomen Sotaveteraaniliiton alainen, mutta työ tulee lähivuosina siirtymään Tammenlehvän Perinneliiton alaisuuteen.
Järjestöllinen muutos ei muuta käytännön tärkeintä toimintaa, joka tulee jatkossakin tapahtumaan paikallisesti paikallisten toimijoiden yhteistyössä.
Viime sodat olivat koko kansan ponnistus niin sota- kuin kotirintamalla, siksi myös sotasukupolven perinteen vaaliminen kuuluu meille kaikille. Veteraanin iltahuuto -laulun sanoin: hoivatkaa – muistakaa – kertokaa!
On sota sitten maan sisäistä tai valtioiden välistä, se tuo aina hätää, tuskaa ja puutetta. Nyt Venäjän aloittama sota tulee olohuoneisiimme ja tajuntaamme suorina lähetyksinä Ukrainasta.
Historia ja tämä päivä ovat osoittaneet meille suomalaisille, että kaikilla mailla, joilla on yhteinen raja Venäjän kanssa, ei ole koskaan varaa nukahtaa, valppaus on säilytettävä. Puolustuskyvyn on oltava riittävä suojaamaan alueellinen loukkaamattomuus ja varmistamaan riittävän varautumisen ja huoltovarmuuden. Näin Puolustusvoimien lippujuhlan päivänä tuota tehtävää on ansiokasta nostaa esille. Suomen päätös hakea puolustusliitto Naton jäsenyyttä on ollut oikea.
Paras tae rauhalle on kansanvaltainen järjestelmä, joka perustuu sivistykseen ja länsimaiseen kulttuuriin. Puolustettavanamme on läntinen kulttuuripiiri ja sen demokratia.
Meidän pitää tehdä työtä sen eteen, että nykyiset ja tulevat sukupolvet eivät koskaan joudu tekemään niin suuria uhrauksia kuin menneet sukupolvet joutuivat tekemään.
Se tarkoittaa, että tunnemme vastuun omasta Isänmaastamme nyt ja tulevaisuudessa, aivan kuten tunsi kaukokatseinen Mannerheim.
Lopuksi vielä lyhyt henkilökohtainen muistelus. Olen ollut tällä samalla kukkulalla virkatehtävissä yöllä 3.-4.6.1981. Toimin tuolloin nuorempana konstaapelina Tampereen poliisilaitoksella. Edellisvuonna ennen juhlapäivää oli tätä Mannerheimin patsasta kohdeltu ilkivalloin. Sitä oli tervattu ja peitelty höyhenillä. Tuolloin se haluttiin estää asettamalla poliisivartio paikalle hyvissä ajoin.
Muistan hyvin tuon tihkusateisen yön. Ilkivallan tekijöitä ei näkynyt. Juhlatilaisuus saatiin täällä pitää kunniakkaasti, aivan kuten tänään 41 vuotta myöhemmin.
Toivotan kaikille hyvää kesää! Nauttikaamme maamme kauneudesta!
