Maastotoimikunnan SYNTY JA HISTORIA
Ilmeisesti piireissä oli joitakin toimikuntia 1980-luvun alkuvuosina, mutta vain muutamia. Maastoliikunta-aiheinen toimikunta perustettiinvasta 1982, jolloin sen nimenä oli Retkeilytoimikunta. Nimi olikuitenkin hieman harhaanjohtava. Seuraavina vuosina (1983, 1984) muodostettiin Jotos- ja Peruskurssitoimikunnat. Epävarmojen tietojen mukaan aivan alkuvuosina saattoi kummallakin (upseerit ja aliupseerit) piirillä olla oma samanniminen toimikuntansa. Vuoden 1990 lopussa Pohjois-Hämeen reserviläispiirien Jotos- ja Peruskurssitoimikunnat yhdistettiin Maastotoimikunnaksi. Jotkut piirien tahot olisivat halunneet toimikunnan nimeksi Maastoliikuntatoimikunta, mutta toimikunta itse kieltäytyi ottamasta tällaista nimeä. Urheilutoiminta rajattiin ystävällisen päättäväisesti pois toimikunnan tehtävistä. Maastotoimikunnan lyhenteenä käytettiin yksinkertaisesti kirjaimia MTK (mikä on partion nimenä aiheuttanut joskus jotoksilla väärinkäsityksiä joukkueen alkuperästä).
TAVOITTEET
Maastotoimikunnan toiminta-ajatuksena on tarjota laajoja ja laadukkaita tapahtumia reserviläisille.
Maastotoimikunta johtaa ja koordinoi maastotoimintaa piirien alueella. Tarvittaessa annamme esim. neuvontaa Suviyön jotoksen järjestäjille sekä tarjoamme ja etsimme kouluttajia kerhojen ja yhdistysten omiin tapahtumiin.
Yksi tärkeä tavoite ja tehtävä on reserviläisten perusmaastotaitojen, jotostelun, ylläpitäminen. Sitkeää työtä ja tiedottamista se vaatii, niin piiri- kuin yhdistystasollakin. Kun vain joku uusi reserviläinen saadaan jotoksille, niin sitten kyllä hän huomaisi että sehän onkin mielekästä ja mukavaa ja kehittävää toimintaa.
Pirkanmaalaisia hemmotellaan lukuisilla hyvillä jotoksilla; vuosittain piirien alueella järjestetään Kevätyön Koukkaus (äitienpäivän viikonlopun pe-la), Hagellus (kaatuneitten muistopäivän la-su) ja Suviyön jotos (pe-la kesäkuussa ennen juhannusta). Lisäksi kannattaa huomioida koko viikonlopun mittaiset valtakunnallinen syysjotos (noin 120 osallistujapartiota) sekä talvijotos (noin 20 partiota). Myös PAHKIS-sissijotos kannattaa pongata MPK:n www-sivuilta.
Suviyön jotokset alkoivat vuonna 1978, Kevätyön Koukkaukset vuonna 1987, ja Hagellus-jotokset vuonna 1990.
Yksi hidaste jotostelun aloittamisessa on se, jos omalta paikkakunnalta ei löydy kokonaista partiota. Mutta kyllä kaikilla piirin jotoksilla (KYK, Hagellus, SY) on voimassa vanha käytäntö eli että ”vajaat partiot täydennetään lähtöpaikalla”. Onpa joskus Kevätyön lähdössä MTK-partio puolitettu ja ensikertalaisia laitettu puolikkaiden matkaan ”oppipojiksi”. Siitähän se jotostelu hyvin lähtee alkuun.
TOIMINTA
Lyhyesti voidaan sanoa että maasto = jotos + kurssi. Toimikunnan järjestämät tapahtumat jakaantuvat kahteen lajiin:
1. Perinteiset maastokoulutusjärjestelmän kurssit tai harjoitukset (esim. talvi-, kesä-, pimeä-, henkiinjäämis- ja luonnonmuonakurssit).
2. Pelkän illan, tai yhden tai kahden päivän teemaillat tai teemapäivät (esim. viesti, suunnistus, maastoensiapu, varusteet, tulenteko, majoitteet, GPS, kartat ja koordinaatit). Sekä kurssit että päivät voivat olla myös MPK:n kursseja. 1994 tehtiin täsmennys jonka mukaan Maastotoimikunta järjestää pääosin mp-lisäkursseja, maakunnan kerhot ja yhdistykset ”tilaavat” perinteiset maastokurssit toimikunnalta. 2001 tehtiin täsmennys jonka mukaan sotilaalliset mp-lisäkurssit rajataan ulos toimikunnan vastuualueesta (MPK:lle), ja MTK keskittyy maasto/jotos/erä-toimintaan. Tapahtumissa ja teemailloissa saatetaan käyttää myös yhteistyötahoja (esim. TaKoRU tai Vapepa) ja muita asiantuntijoita. Reservipiirien Maastotoimikunta on kautta aikain ollut yksi henkilölukumäärältään suurimpia piirien toimikuntia.
Maastotoimikunnan tunnetuimmat ja tunnustetuimmat ”tavaramerkit” ovat Henkiinjäämiskurssi ja Talvitaidot. Ensimmäinen Henkiinjäämiskurssi pidettiin 1992 Seitsemisessä. Siellä kurssin johtajana toimi RUL:n henkiinjäämis-kouluttajakurssin käynyt Ari Ilottu. Hieman liian ”kevyt” se kurssi silloin oli muonan suhteen (eli kanoja jäi yli), mutta ensimmäisellä kerralla oltiin kovin varovaisia. Muutaman vuoden päästä alettiin tuumailemaan että eikös voitaisi järjestää samantapaisella kaavalla uusi Henkiinjäämiskurssi, kun kurssijärjestelyissä on paljon työtä tehtynä valmiiksi edelliseltä kerralta. Niinpä sittten 1995 pidettiin mp-lisäkurssi Kallionevalla, ja siitä lähtien Henkiinjäämiskurssi on ollut ohjelmassa joka toinen vuosi (vaihdellen perus-, jatko- ja erikoiskurssina ja eri vuodenaikoina). Luonnonmuonakurssi erotettiin Henkiinjäämiskurssista tuon toisen kurssin jälkeen, koska molempia aihealueita ei millään ehdi käsitellä yhden viikonlopun aikana, joten niitä järjestetään vuorovuosina. Joskus on haaveiltu pidemmästä kuin kolmen yön hj-kurssista, mutta sellaista ei vielä ole yritetty järjestää.
Kerran vuodessa järjestetään talviajan maastokurssi, Talvitaidot. Se on järjestetty vuodesta 2002 alkaen (MPK:n kurssina materiaalituen takia). Joka vuosi on hieman erilainen teema eli sisältö, kaikkea hyödyllistä kylmän vuodenajan asiaa ei ehdikään yhdessä viikonlopussa käydä lävitse. Se järjesteään riippumatta lumen määrästä, jotta piirien alueella olisi ainakin yksi kylmän vuodenajan maastokurssi. Muita mainittavia tapahtumia: köysilaskeutumiset aloitettiin 1993. GPS-koulutusta on järjestetty huhtikuun ensimmäisenä lauantaina vuodesta 2002. Kartat ja koordinaatit-koulutuksia (EUREF-karttauudistuksen takia) on järjestetty vuodesta 2005 alkaen. Reserviläispäivässä Pirkkalassa on järjestetty muutaman kerran maastoaiheinen rasti. Piirien alueen maastoensiapukursseissa on oltu mukana.
MTK valvoo piirien maastovarusteiden kuntoa ja lainauksia. Piirien lainavarusteilla voi esim. aloitteleva jotostelija lähteä kokeilemaan jotostelun ihanuutta ja autuutta, kunhan omasta takaa löytyy makuupussi ja -alusta. Rinkka, majoitelaavu ja keitin sekä kirves ja saha löytyvät vuokravarusteista, samoin sukset ja sauvat sekä iso ahkio ja lumilapio talvikäyttöön.
Tuo materiaali on peräisin sekä liittojen vuonna 1986 jokaiseen piiriin lahjoittamasta ”peruspaketista” ja siihen saadusta täydennyksestä 1990-luvun lopulla. Myös paikallisesti tarpeelliseksi nähtyjä varusteita on hankittu lisää. Iso erä hyviä metsäsuksia on saatu myös muulta taholta lahjoituksena. Iso asia oli puolijoukkueteltan hankinta alkuvuodesta 1996. Sitä onkin lainattu yllättävän paljon, ja ompelukorjattukin sitä telttaa on jo kertaalleen ja liimapaikattu muutaman kerran. Vuosien varrella Maastotoimikunta on mm. junaillut bussikuljetuksia pidemmille syysjotosmatkoille.
PUHEENJOHTAJAT
Piirien maastotoimikunta 1991-
1991-1996 pj Tero Ahtee
1997-2001 pj Ari Knuutila
2002-2007 pj Tero Ahtee
2008- pj Jussi Luomahaara
SAAVUTUKSIA JA MENESTYSTÄ
Toimikunnan jäsenet ovat hankkineet ulkomaisia vaatteita ja varusteita tutkimus-, oppimis- ja opetusmielessä, ja niitä on esitelty vuosien mittaan kursseilla. Mm. ruotsalainen taitettava juomamuki saatiin käsiin keväällä 1990 siviili- ja sotilasversiona; nykyisin tätä käyttökelpoista kuppia on yleisesti saatavilla vihreänä. Edelleen mm. amerikkalaisia taistelu- ja hätämuonia on maisteltu vuosien varrella eri kursseilla. Erikoisuutena mainittakoon että pääsiäisen 2003 henkiinjäämiskurssilla oli nähtävänä painettu versio teoksesta FM3-05.70. Maastotoimikunta valittiin aikanaan 1993 ensimmäisenä reserviläispiirien ”Vuoden toimikunnaksi”.
Maastotoimikunnan jotospartion suurimmat saavutukset ovat Suviyön jotoksen voitto, Hagellus-jotoksen voitto sekä Kevätyön koukkauksen voitto. Syysjotoksillekin on MTK-niminen partio osallistunut.
Maastotoimikunnan jäseniä on osallistunut myös monille muille kotimaisille jotoksille, sekä aivan viime vuosina muutamiin vaativiin ulkomaisiin sotilas-partiotaitokilpailuihin. Suomen Sotilaaseen ja Latu ja polku -lehteen on kirjoitettu varustejuttu. Survival Killan kursseilla on ollut osaston jäsen sekä kurssilaisena että kouluttajana. Toimikunnan jäseniä on palkittu useita kertoja piirien vuoden jotostelijoina, kouluttajina ja tiedottajina. Pohjois-Hämeen/Pirkanmaan henkiinjäämiskurssien sarja eri vuodenaikoina 1992, 1995, 1997, 1999, (2001), 2003 ja 2005 on hyvä osoitus Maastotoimikunnan pitkäjänteisestä työstä maastotoiminnan ja reserviläisten maastokelpoisuuden sekä tietojen ja taitojen kehittämisen hyväksi.
YLEISTÄ JOTOKSISTA JA KURSSEISTA
Jotos-sana tarkoittaa maastossa olevaa kuljettua uraa, eräänlaista polkua. Tämä sana esiintyi reserviläisten partiotaitokilpailujen nimenä ensimmäisen kerran 1973, ja kerrotaan, että se otettiin käyttöön tamperelaisten upseerien aloitteesta. Valtakunnan tasolla 1971 ja 1972 puhuttiin retkeilyseminaarista, sen jälkeen jotoksista. Talvijotoksia on pidetty 1976 ja 1977 Pyhätunturilla ja vuodesta 1983 lähtien eri puolilla Suomea. Valtakunnalliset jotokset ovat kestoltaan perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään, matka noin 40-60 km, rasteja noin 25-35 kappaletta. Piiritason jotokset ovat yleensä yhden yön yli kestäviä, pituus noin 20 km. Kaikilla jotoksilla partion koko on 3-5 henkeä, tavallisimmin neljä. Partiokohtainen varustus (majoite, kirves, saha, ruoanvalmistusvälineet eli keitin, partionaru tai pelastusköysi) kannetaan koko ajan mukana. Karttana on yleensä 1:20 000 tai 1: 50 000 karttakopio, peruskartta mustavalkoisena ja topografikartta värillisenä. Rastit saadaan yleensä PI-koordinaatteina tai ne kopioidaan mallikartasta.
Liittojen ohjelmassa oli 1980-luvun alkupuolella peruskursseja, mm. maastokurssi ja viestikurssi. Maastokursseilla harjoiteltiin yksittäisen reserviläisen sekä partion perustaitoja: majoitteen tekoa, tulien tekoa, muonan valmistusta, suunnistamista, kartanlukua eli paikantamista, vesistönylitystä ja vedenhankkimista. Lyhyesti sanottuna liikkumista erilaisissa maastoissa kaikkina vuodenaikoina mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Virallisesti ensisijainen painopiste kursseilla oli pelastuspalvelussa; 3×3 metrin kokoista laavukangasta kuulee vieläkin joskus kutsuttavan ”pepa-rätiksi”. Tältä ajalta ovat peräisin jokaiseen piiriin kursseilla käytettäviksi hankitut perusvarusteet eli sukset, ahkiot, laavut, keittimet ja rinkat. Tuolloin kurssisarja oli nimeltään reserviläisen peruskurssi. Siihen kuuluivat peruskursseina eli perusosana kesäkurssi, talvikurssi ja maastojohtamisen kurssi. Täydennyskursseina olivat pimeäkurssi ja henkiinjäämiskurssi. Lisäksi ohjelmassa oli erikoiskursseja ja maastoharjoitus. Tältä ajalta on peräisin sanonta pe-ku-toiminta (peruskurssi- eli maastokoulutustoiminta). Tunnuksena oli peruskurssisaapas, jonka pohjassa oli tyylitelty havunoksa ja kantapäässä kirjaimet RES. Alkuaikoina periaatteena maastokursseilla oli, että osallistujat toimivat omilla muonillaan ja että osallistumismaksu oli pieni. Joskus saatettiin tarjota ateria, jolloin maksu oli hieman suurempi. Luentoja oli minimimäärä: toiminta oli pääasiassa maastossa eikä ”luentomateriaalia” ollut jaossa. Liitot aloittivat 1980-luvun puolivälissä voimakkaan viisivuotisen kurssitusprojektin; tänä aikana pidettiin useita koko viikonlopun mittaisia kouluttajakursseja pääasiassa Padasjoella. Lukuisia olivat ne työtunnit, joita monet kouluttajat käyttivät kurssimateriaalin koostamiseen pääosin omista kokemuksista ja kokeiluista. Kurssit olivat erinomaisesti järjestettyjä, materiaali oli huolella tehtyä, eikä osallistujille koitunut edes matkakustannuksia. Kouluttajakursseille olikin kova tungos. Ideana oli kouluttaa piireihin omat kouluttajat, jotka pyörittäisivät kursseja omalla alueellaan. Harmillisesti tuo hyvä idea kouluttajien toiminnan jatkuvuudesta ei ole toiminut kaikissa piireissä, mutta onneksi sentään ainakin Pohjois-Hämeessä/Pirkanmaalla.
Ensimmäisten kokeilukurssien jälkeen uusittiin kurssimateriaali syksyllä 1987. Tämän jälkeen pidettiin ensimmäiset maastokouluttajien neuvottelupäivät, joilla julkistettiin pieniä lisäyksiä kurssimateriaaleihin. Tällöin nimi muuttui maastokoulutusjärjestelmäksi, jolloin kurssit olivat nimeltään reserviläisten maastokursseja. Peruskurssit olivat entiset, täydennyskursseihin oli tullut mukaan jääkurssi. Maastoharjoitukset tarkoitettiin selvästi soveltaviksi täydennyksiksi muihin kursseihin. Kurssit olivat siis MAASTOKURSSEJA. Kullekin maastokurssille oli oma selvä liitoissa vahvistettu minimivaatimusluettelonsa.
1992 kokeiluna alkanut ja seuraavana vuonna paikkansa nopeasti vakiinnuttanut vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus ja etenkin sen lisäkurssit ovat suoraa jatkoa maastokursseille. Painotus saa olla osittain tai täysin sotilaallinen. Mp-lisäkursseja voidaan silti järjestää ”perinteisistäkin” maastokurssiaiheista. Koulutuksen tavoitteena on lisätä sotilaallisia ja muita poikkeusoloissa tarvittavia sekä yksilön turvallisuutta lisääviä taitoja ja tietoja. Vuosituhannen vaihteen aikaan puhuttiin maastoharjoituksista, kun tarkoitetaan Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) mp-lisäkursseja.
Joittenkin kurssien ohjelmia suunniteltaessa huomioitiin tarkoituksella mm. auringon nousu- ja laskuajat, kuun vaihe (esim. valaiseva täysikuu tai pimein vaihe), oletettu lämpötila ja sääolosuhteet. Näin saatiin kurssin toiminta optimoitua juuri halutunlaiseksi esimerkiksi henkiinjäämiskursseilla ja maastoharjoituksissa. Joka talvi järjestettiin vähintään yksi viikonlopun maastotapahtuma. Kerran kokeiltiin maastokurssia kesäkuun lopulla. Havaittiin, että valoisa yö haittaa pimeätoimintaa. Toisaalta hiippailu oli helpompaa, ja tällä reissulla onnistuttiinkin kähveltämään huomaamatta muutama reppu vastapuolen leiristä porukan nukkuessa laavussaan. Toimikunnan periaatteena on aina ollut, että sotilaallisen vouhotuksen ei pidä antaa peittää alleen yksittäisen reserviläisen kannalta tärkeämpiä perusasioita: suunnistusta, kartanlukua, tulien tekemistä, majoittumista, vesistön ylittämistä, veden ja muonan hankkimista tai vaikkapa ensiapua.
HAUSKOJA SATTUMUKSIA
Hauskoja juttuja ja tapauksia liittyy tietenkin Maastotoimikunnan toimintaan vuosien varrella. Näin muisteli eräs osanottaja Vesilahden maastoharjoitusta Pirkan Viestissä vuoden 1991 marraskuussa:”Maastoharjoitus Vesilahdella syksyllä 1991; Toimin yhtenä porukan kouluttajana, seurasin johtajan toimintaa. Järven rannasta lähti heikko puro, jota piti seurata pohjoiseen. Huomasin, että suuntamies ja johtaja eivät tätä huomanneet vaan jatkoivat eteenpäin, no ei hätää onhan tässä aikaa koko viikonloppu ja niin jatkettiin väärään suuntaan. Tavoitteena oli löytää kätkö, jossa oli porukan majoituslaavut ja keittimet. Jonkin ajan kuluttua saavuttiin metsäautotielle, jota ei ollut kartalla. Tämä sekoitti hieman johtajaa. Ehdotin varovasti hetken kuluttua ihmeissään pähkäilevälle johtajalle, että jos lähetettäisiin tiedustelupartiot kumpaankin suuntaan tietä, koska lähellä oli mäki ja mutka, ja paikan olisi kyllä niillä tiedoilla saanut paikallistettua kartalta. Hän totesi että ”eihän se auta, kun tietä ei ole kartalla”, tähän en sitten virkkanut enää mitään, koska se ei olisi näköjään auttanut. No, katsellaan hetki, ja jos asia ei selviä niin autetaan vähän (kätkö oli tien toisella puolella olevalla mäellä – autolla viety lähelle). Hetken kuluttua johtaja oli kyllästynyt epätietoisuuteen ja virkkoi kärkimiehelle ”suuntamies, ottakaa suunta… johonkin”. Tähän suunnistaja vastasi lakonisesti, mutta terävästi: ”Mistä?”. Nyt viimeistään oli kaikille selvääkin selvempää, että partio oli vaikeuksissa. Lopulta partio hajaantui vastapäiselle mäelle ja löysikin kätkön aamuyön tunteina kadottamatta ketään. Suurempaa kartalta putoamista ja täydellisempää epätietoisuutta en ole koskaan tavannut.” Lukuisia hauskoja tapauksia liittyy myös Talviyön jotoksiin ja etsijöiden harhauttamiseen monilla erilaisilla tavoilla; näille jutuille on monesti jälkeenpäin vielä vuosienkin kuluttua naurettu kippurassa. ”Jälkiä seuraamalla ei ketään löydy talvisesta metsästä…” Mp-lisäkurssien vastaosastot mm. Niinisalossa ja Pirkkalassa ovat myös yltäneet huikeisiin suorituksiin kokemuksella ja röyhkeydellä yön pimeinä tunteina ja aamuhämärissä.
JÄSENET
Toimikunta täydentää itseään sopiviksi katsomillaan maastohenkisillä ihmisillä, eli ”haku on jatkuvasti päällä”. Kaikkien tapahtumien ja kurssien kouluttajien ei toki tarvitse olla maastotoimikuntalaisia, MTK:lla on järjestelyvastuu.
sääntönä on että kolmesta ilmoittamattomasta kokouspoissaolosta potkaistaan pois toimikunnasta. Maastotoimikunnan jäsenet jakautuvat ”projektiryhmiin” oman halunsa ja kiinnostuksensa mukaan. Kukin on mukana vähintään yhdessä projektissa Vuoden aikana. Vuoden lopulla lyödään lukkoon seuraavan vuoden tapahtumat (projektit), niiden päivämäärät ja vetäjä. Tapahtuman vetäjä on joku kokeneempi toimikunnan jäsen, uusia jäseniä ei työnnetä ensimmäisenä vuonna projektinvetäjiksi (vasta seuraavana toimikautena) elleivät he itse nimenomaan sitä halua. Tapahtuman (projektin) vetäjä kokoaa itselleen sopivaksi katsomansa kouluttaja- ja avustajajoukon, jossa voi aivan hyvin olla henkilöitä toimikunnan ulkopuoleltakin. Kokouksia on viitisen kappaletta vuodessa, isompien tapahtumien jälkeen. Myös puolivirallisia kesä- ja joulukokouksia pidetään, usein jonkin toimikunnan sisäisen teemakoulutuksen ohessa.
Maastotoimikunnan jäseniä kehotetaan käymään ”vakoilemassa” muiden piirien ja paikkakuntien kursseilla, miten siellä asioita hoidetaan. Aina oppii itsekin jotakin uutta, ja samalla saa vertailukohdan sille miten omat kurssit sujuvat.