Pirkanmaan Reservipiirien Henkisen maanpuolustuksen toimikunta järjesti jälleen 20. marraskuuta Turvallisuuspoliittisen TURPO 2014 tietokilpailun.

Teksti ja kuvat: Sirkka Ojala

Kilpailuun osallistui Pirkanmaalta 17 lukiota ja yksi Lahdesta. Tänä vuonna voitto meni isäntäkouluna toimineen Tampereen lyseon lukion joukkueelle. Voittajajoukkue keräsi kaikkiaan melko tasaväkisessä kisassa 30 pistettä.  Toiseksi sijoittui Tampereen Klassillinen lukio 27,5 pisteellä ja kolmannen sijan jakoivat tasapistein 23: Lahden yhteiskoulun lukio, Tampereen normaalikoulun lukio sekä Ylöjärven lukio.

Kilpailun suojelijana toimi Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö, komentaja Matti Eskola. Kilpailun ylituomarina toimi tänä vuonna Tampereen Kalevan lukion rehtori Jukka Sola.

Turpokilpailu_2014

Henkisen maanpuolustuksen toimikunnan puheenjohtja, eversti Leo Ukkonen antaa  joukkueille ohjeita kilpailun kulkuun.

IMG_2340_TURPO2014_pirkanmaa_sikkura

Kilpailua olivat seuraamassa myös (vasemmalta) Reserviläisliiton 2. varapuheenjohtaja Terhi Hakola, Pirkanmaan Reserviläispiirin puheenjohtaja Juha Moijanen ja MNL Pirkanmaan Piirin puheenjohtaja Marja Hirvonen. Terhin kädessä oleva kysymyspaperi liittyi kysymykseen 1. maailmansodan taustoista ja karttaan piti värittää ennen sodan syttymistä Eurooppaan muotoutuneet sotilasliitot

IMG_2295_Veb

Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö, komentaja Matti Eskola toivotti kilpailijat tervetulleiksi kuten jo useampana vuonna.

IMG_2260_leo2

 

Toimikunnan puheenjohtaja, eversti Leo Ukkonen huolehtii toimikunnan jäsenten kanssa kilpailun jokaisesta yksityiskohdasta. Osallistujilta kerätään myös palautetta vuosittain ja näin kilpailua voidaan kehittää koko ajan yhä paremmaksi.

IMG_2458_veb

Tampereen lyseon lukion voittajajoukkuessa kilpailivat Juho Vehviläinen, Elmeri Riutta ja Tuomo Askeli.

IMG_2452_k_veb

Lahden yhteiskoulun lukion joukkue näytti kyntensä pirkanmaalaisille. Joukkueessa kilpailivat Niko Kinnunen, Vera Lukka ja Jarmin Kontinen.

IMG_2381k_Veb

Ankaraa pohdintaa toiseksi sijoittuneen Tampereen Klassillisen lukion joukkueessa. Kilpailuun osallistuivat Teemu Niemi, Saska Heiskanen ja Jesse Sainio.

IMG_2253k_Veb

Kilpailun ylituomari, rehtori Jukka Sola ja toimikunnan kysymysten asiantuntijajäsen Mauno Rissanen.

IMG_2327_veb

Toimikunnan jäsenet Tauno Peltola ja Mariitta Hurme sekä Jukka Sola.

IMG_2322k_Veb

Ylöjärven lukion  joukkueessa kilpailivat Joni Pohjonen, Henny Kotiniemi ja Sami Hyle.

IMG_2349_Veb

Toimikunnan opetusalan asiantuntijajäsen, Kalevan lukion opettaja Juha Heinonen vaativan arvostelutehtävän edessä.

IMG_2558_TURPO_2014_kp

Perinteinen ryhmäpotretti otettiin taas kilpailun päätyttyä.

Kilpailu oli ohi reilussa kolmessa tunnissa, mutta toimikunta käyttää sen suunnitteluun vuosittain aikaa noin puolisen vuotta. Kilpailukysymysten hiominen aloitetaan jo aikaisin keväällä ja ns. maastontiedustelu kulloisellekin kilpailupaikalle toteutetaan ennen koulujen kesälomia. Vuoden 2015 lopulla kilpaillaan nähtävästi Ylöjärvellä.

Keväälllä 2015 toimikunta vie kilpailuun osallistuneet nuoret sekä heidän opettajansa varuskuntavierailulle lmasotakoululle Tikkakoskelle, jossa järjestetään ilmailupäivä 21.5.2015.

Lisää kuvia kilpailusta löydätte viikon 48 loppupuolella.