HX Challenge evaluointi etenee

Myrskyn silmään joutuneiden F-35 -hävittäjien matka Arizonasta Suomeen testattavaksi kesti viisi päivää. Tämä johtui lumimyrskystä ja tankkausongelmista. Koska koneet tarvitsevat polttoainetta 1000 lentokilometrin välein kulki koko matkan niiden mukana raskas tankkauskone, jolla ei myrskyisessä säässä voinut lentää. Näin jouduttiin odottamaan myrskyn laantumista. Koneet saapuivat lopulta Pirkkalaan vasta sunnuntaina myöhään illalla. Kuva: Sirkka Ojala.

mIKÄ ON HX CHALLENGE

HX-kandidaattien testaus- ja todennustapahtumaa HX Challenge järjestetään Suomessa tammi-helmikuussa 2020. Tapahtuman isäntänä toimii Satakunnan lennosto Pirkkalassa. Nykyisten Hornet-hävittäjien elinkaari päättyy vuoteen 2030 mennessä. Syynä tähän on rakenteiden väsyminen, tuotetuen päättyminen ja suorituskyvyn heikkeneminen. Hornetien elinkaarta ei kannata enää jatkaa uusilla päivityksillä sillä se ei olisi taloudellisesti kannattavaa.
Nyt hankittava hävittäjäkokonaisuus pitää sisällään 64 lentokoneen lisäksi muut tekniset järjestelmät, koulutusjärjestelmät, tarvittavat huoltovälineet, testilaitteet ja varaosat sekä aseet, sensorit ja muut tarvittavat tyyppikohtaiset tukitoiminnot.

Hornetien korvaaja on monitoimihävittäjä. HX Challenge järjestetään Suomessa, jotta jokaisen seuraajakandidaatin suorituskyky voidaan todentaa Suomen olosuhteissa ja suomalaisten laatimin testein. HX Challenge testaustapahtumaan osallistuu viisi monitoimihävittäjää joiden valmistajille tekemiinsä tarkennettuihin tarjouspyyntöihin Puolustusvoimien logistiikkalaitos on saanut vastaukset tammikuussa 2020 lopulla. Lopulliset ja sitovat tarjouspyynnöt lähetetään myöhemmin tänä vuonna. Valtioneuvosto tekee päätöksen hävittäjähankinnasta vuonna 2021.

Pirkkalassa ovat olleet testattavina jo Eurofighter Typhoon, Dassault Rafale ja Saab Gripen. Viimeisenä ovat vuorossa Yhdysvaltalaiset monitoimihävittäjät Lockheed Martin F-35 ja Boeing F/A-18 Super Hornet. Jokaisen hävittäjän testaukseen käytetään viisi päivää.

Eurofighter Typhoon oli testattavana ensimmäisenä. Kuva: Finnish Air Force.
Saab Gripeniä päästiin testaamaan Pirkkalassa huomattavasti talvisemmassa säässä 29.1.-6.2. Kuva: Sirkka Ojala.
Kuva: Sirkka Ojala.

testissä lockheed f-35 lightning II

Pirkkalassa on 7.-17.2. testattavana toinen Yhdysvaltalaiskoneista Lockheed Martin F-35 Lightning II Kone poikkeaa täysin muista hävittäjäkandidaateista jo pelkästään ulkonäkönsä vuoksi. Pullearunkoinen kone on alusta pitäen suunniteltu häivekoneeksi. Koneen runkoon haluttiin mahduttaa polttoainesäiliöt sekä osa asekuormasta näin koneen ulkopuolellakaan ei ole mitään ylimääräisiä osia jotka näkyisivät tutkassa. Valmistava yhtiö markkinoikin konetta viidennen sukupolven monitoimihävittäjänä. Häivekyvyn lisäksi koneessa on edistyneet sensorit, datafuusio ja verkkoyhteydet yhdistyvät yliääninopeuteen, pitkään toimintasäteeseen ja erinomaiseen liikehtimiskykyyn.

Satakunnan lennostossa 10. helmikuuta järjestetyssä mediatilaisuudessa oli paikalla myös Yhdysvaltain Suomen -suurlähettiläs Robert Pence, joka oli hyvillään siitä, että Yhdysvalloilla on tarjota peräti kaksi hävittäjää Hornetien seuraajaksi. Hän totesi myös maidemme väliset hyvät yhteistyösuhteet puolustuksessa. Suurlähettiläs mainitsi puheenvuorossaan myös Suomen vuoden 1939 hävittäjähankinnan. Silloin Yhdysvalloista hankittiin 44 Brewster-konetta. Pence vastasi median kysymykseen veisikö F-35:n valinta Suomen Natoon, että F-35 ei ole NATO:n hävittäjä, vaan kyseessä on amerikkalainen lentokone, jota tarjotaan liittolaisille.

Mediatilaisuuteen tervehdyksensä toi myös Yhdysvaltain Suomen -suurlähettiläs Robert Pence. Median kysymyksiin olivat vastaamassa jokaisessa mediatilaisuudessa myös HX-hankkeen johtaja Ilmavoimien operaatiopäällikkö eversti Juha-Pekka Keränen ja Satakunnan lennoston komentaja, eversti Aki Heikkinen. Kuva: Sirkka Ojala.

F-35 -hävittäjää on myyty jo 12 maahan ja sen valmistustahti on nopea. F-35 hävittäjiä ovat ostaneet mm. Norja ja Tanska. Yhdysvaltain asevoimat aikovat ottaa käyttöön yli 2000 F-35 -hävittäjää. Valmistaja tarjoaakin mahdollisuuksia teolliselle yhteistyölle. Koneen hinta on laskenut suurien valmistusmäärien vuoksi, muta sen sijaan käyttökustannukset ovat arvoitus. Huolta aiheuttaa myös se saadaanko Suomeen tarpeeksi varaosia mahdollisen kriisin aikana.

F-35 aseistus nyt ja tulevaisuudessa.
HX-testaus edellyttää vähintään kahta hävittäjää. Kuva: Juha Happonen.
Iloiset arizonalaiset kertoivat, että kotoa lähtiessä lämpötila oli +25. Kuva: Sirkka Ojala.
Maanantaina oli vielä varattu aikaa palautua aikaerosta. Kuva: Juha Happonen.

Amerikkalaisten komeat joukko-osastotunnukset. Kuvat: Sirkka Ojala.

Hävittäjävalinnan kriteereinä ovatkin suorituskyvyn lisäksi mm. kustannukset, huoltovarmuus ja kotimaisen teollisuuden osallistuminen, turvallisuus- ja puolustuspoliittiset vaikutukset.

Teksti: Sirkka Ojala
Lähde: Puolustusministeriön HX-hankkeen sivusto.

F-35 -monitoimihävittäjä Pirkkalassa 10.2.2020. Video: Juha Happonen.

Lue lisää HX-hankkeesta tästä