Itsenäisyyspäivänä ylennettävien onnittelutilaisuus 4.12.2015.

Tampereen kaupungin Raatihuone tarjosi näyttävät puitteet Pirkanmaan Aluetoimiston järjestämälle tilaisuudelle. Isäntänä Tampereen kaupungin puolelta toimi apulaispormestari Pekka Salmi.

Kutsuvieraat
Kutsuvieraina oli yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien edustajia.

Ylennetyt rymmäkuvassa
Ylennettävät järjestäytyneinä Raatihuoneen salissa.
Matti Eskola
Pirkanmaan Aluetoimiston päällikkö komentaja Matti Eskola piti onnittelupuheen ylennettäville.
Puheessaan hän totesi muun muassa että puolustuksemme suorituskyky nojautuu pitkälti reserviläisiin ja näistä muodostettuihin sodan ajan joukkoihin. Jotta tätä suorituskykyä voitaisiin tehokkaammin hyödyntää vaaditaan myös lainsäädäntöön muutoksia. Tämä liittyy esimerkiksi valmiuden parantamiseen liikekannallepanotilanteissa. Puheessaan hän myös esitti kiitokset Pirkanmaalaisille vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekeville yhdistyksille, jotaka tekevät monipuolista työtä maanpuolustuksen hyväksi.
Sami Tyven
Reserviläisen puheenvuoron käytti Sami Tyven.
Puheessaan hän toi esiin reserviläisten kannalta merkittäviä asioita. Esimerkiksi tämän vuoden isoja asioita on reserviläiskirje, joka herättänyt keskustelua ja kirjoittelua. Kirje oli puolustusvoimilta mainio tapa lisätä kiinnostusta maanpuolustusasioihin. Puolustusvoimat on myös antanut toiminnassa enemmän vastuuta reserviläisille. Tyven kannusti omatoimisuuteen ja osallistumaan MPK:n koulutukseen, varsinkin jos kertausharjoituskäskyjä ei kuulu. Koulutustarjonnassa on runsaasti monipuolisia ja sotilaallisia taitoja kehittäviä kursseja. Hallitus on esittänyt noin viidenneksen leikkausta vuoden 2016 talousarvioon vapaaehtoisen maanpuolustusmenoihin. Tämä tulee varmasti vaikuttamaan myös MPK:n kurssitarjontaan.
Tampereen Kotkat
Musiikista vastasi Tampereen Kotkien torvisoittokunta.
Kahvitarjoilu
Tilaisuus päättyi kahvitarjoiluun.

Teksti ja kuvat Raimo Ojala