Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä Pirkanmaan alueella ylennettävien onnittelutilaisuus järjestettiin Tampereella.

IMG_9972

Aluetoimiston päällikkö evl Tommi Härkönen toi esiin että paikallispuolustus tukeutuu vahvasti reserviläisiin. Aluetoimiston järjestämän koulutuksen painopiste on ollut maakuntakomppanioiden kouluttamisessa yhteistoiminnassa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa. Puheessaan hän totesi että pirkanmaalainen maanpuolustushenki on säilynyt korkealla tasolla ja kiitteli reserviläisyhdistyksissä tehtävää arvokasta työtä maanpuolustuksen hyväksi.
IMG_9980
Ylennettävien rivistö.
IMG_0003
Kutsuvieraina olivat eri sidosryhmien edustajat.
IMG_0008
Ylennettyjen reserviläisten puheenvuoron käytti majuriksi ylennetty Jukka Yrjölä. Puhe alkoi jo roomalaisten ajoilta olevalla aforismilla ”Jos haluat rauhaa varaudu sotaan”. Historia osoittaa että viime kädessä vain voima ratkaisee, puolustusvoimiemme tarkoitus on ennaltaehkäistä konflikteja pelkällä olemassaolollaan.
– Uskottava puolustus on maamme elinehto ja maanpuolustustahtomme on maailman korkeimpia.
IMG_0028

Teksti ja kuvat Raimo Ojala