Teksti ja kuvat: Sirkka Ojala

Pirkanmaan Reservipiirien Henkisen maanpuolustuksen toimikunta järjesti jo kymmenennen kerran lukiolaisten turvallisuuspoliittisen tietokilpailun.  Tämä on jo hatunnoston arvoinen saavutus. Varmasti kukaan kilpailun ideoinnissa alun perin mukana olleista ei kymmenen vuotta sitten uskaltanut edes uneksia kilpailun saavuttamasta suosiosta. Myös kilpailukysymykset ovat jalostuneet vuosien kuluessa. Kilpailuun osallistuneiden antamaa vuosittaista palautetta on ruodittu ja parannuksia on tehty kilpailun järjestelyihin sekä myös tehtävien pistelaskentaan.

img_1769kveb

Puoli kymmeneltä aamulla Kalevan lukion liikuntasali alkaa jo hahmottua kilpailutilaksi. Toimikunnan varapuheenjohtaja Timo Koivula kantaa tuoleja koulun vahtimestarin apuna. Toimikunnan puheenjohtaja, eversti Leo Ukkonen huolehtii, että kaikki kilpailujärjestelyt saadaan ajoissa kuntoon.

Kilpailu käytiin tänä vuonna  17. marraskuuta. Kilpailun järjestäminen loppuvuodesta on jo vakiintunut käytäntö sillä tämä ajankohta sopii parhaimmin lukioiden opetussuunnitelmiin. Aika tasaväkistä kilpailua isännöi muutaman vuoden tauon jälkeen Kalevan lukio. Koulun suojissa saatiin kisata kolme ensimmäistä TURPO -kilpailua. Tämän jälkeen kilpailu on tehnyt ns. maakuntamatkan Pirkanmaan alueen muihin lukioihin. Myös ensi vuoden isäntäkoulu on jo selvillä ja kilpailua jatketaan Tampereella.

Kilpailun voiton vei 19,75 pisteellä Tampereen normaalikoulun lukio. Koulun joukkueessa kisasivat: Emma Taubert, Samuel Nyholm ja Veikko Niskanen. Toisen sijan nappasi Lempäälän lukio saaden 18,25 pistettä. Kolmas tila Tammerkosken lukion ja Hatanpään lukion kesken ratkesi vasta kahden ylimääräisen kysymyksen jälkeen. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 17 lukiota. Kutsuttuina haastajina tänä vuonna olivat Turun Suomalaisen Yeiskoulun Lukion ja Lahden yhteiskoulun lukion joukkueet.

img_2149_tampereen_normaalikoulun_lukion_joukkue_2016_pienennetty_2

Tampereen normaalikoulun lukion voitokas joukkue.Voittajajoukkue palkittiin perinteiseen tapaan rahapalkinnolla ja lisäksi kotiin viemisinä oli puolustusvoimien kultainen leijonaplaketti.

img_2157_2_ja3_joukkue_veb

Palkintopöydän äärellä vas. kilpailussa 2 sijoittunut Lempäälän lukion joukkue jossa kilpailivat: Valtteri Tuominen, Eemeli Jokinen ja Eerika Reunanen.  Oikealla kolmanneksi sijoittunut Tammerkosken lukion joukkue jossa kilpailivat: Elmeri Kämäri, Sauli Havu ja Lassi Forsman.

Kilpailun suojelijana toimii Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö. Nyt tehtävässä oli ensimmäistä kertaa oman päällikköuransa aikana everstiluutnantti Marko Alamäki. Pöydän takana asiantuntevana ja tasapuolisena ylituomarina nähtiin jälleen tuotantojohtaja Jorma Suonio. Kilpailun pistelasku oli myös osaavissa käsissä ja siitä vastasi  MPK:n Hämeen piiripäällikkö Matti Eskola.

Kilpailukysymysten aihealueina olivat muun muassa ensimmäinen maailmansota, sodan syyt ja seuraukset, toinen maailmansota, sodan syyt ja seuraukset, naisten vapaaehtoinen asepalvelus ja valmiuskoulutus, Antti Tuurin romaani Talvisota sekä Suomen nykyinen turvallisuuspolitiikka.

julisteet1

 julisteet2

img_1866kveb

Kaikki joukkueet ovat saapuneet ja kilpailu käynnistyy ajallaan tasan klo 12. Ennen kilpailua isäntäkoulu tarjosi kaikille maittavan lounaan.

img_1973kveb

Tammerkosken lukion joukkue kiri komanneksi 18 pisteellään. Sjoitus ratkaisitiin lisäkysymyksillä Hatanpään lukioon nähden, vaikka loppupisteissä molemmilla onkin sama pistemäärä.

img_2025kveb

Turkulaisten tuumaustauko. Joukkue sijoittui jaetulle kahdeksannelle sijalle.

img_1782kvebJokainen kilpailu vaatii toimikuntalaisilta kuukausien taustatyön. Toimikunnan jäsenten tehtävät ovat toimikunnan sisällä muotoutuneet vuosisen kuluessa sulavasti myös tietokilpailun järjestelyn osalta. Kuvassa tomikunnan puheenjohtaja, eversti Leo Ukkonen käy vielä läpi Inkeri Haarla-Kettusen kanssa Inkerin tekemät nasten vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan liittyvät kysymykset. Toimikunnan varapuheenjohtaja Timo Koivula seuraa vieressä.

img_1799kveb

Toimikunnan jäsen Tauno Peltola saa preppauksen Leo Ukkoselta kysymyksiin joita Tauno tarkastaa kilpailun aikana. Osa kysymyksistä on Taunon käsialaa. Joukkueiden antamien kirjallisten vastausten tarkastamisen on sujuttava nopeasti, mutta tarkasti ja pisteytys on osattava tehdä oikeudenmukaisesti.

tuuri

Tänä vuonna tietokilpailu oli ensimmäistä kertaa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kurssitapahtuma, aivan kuten jo keväällä 2016 Panssariprikaatiin järjestetty TURPO varuskuntavierailukin. Myös keväällä 2017  nuoret on tarkoitus viedä varuskuntavierailulle. Nyt ajatuksena on järjestää hivenen toiminnallisempi päivä edellisiin vuosiin verraten. Vierailukohteena tulee todennäköisesti olemaan Niinisalo ja siellä Pohjankankaan ampuma-alueella järjestettävä puolustusvoimien harjoitus.

img_1837kveb

Kilpailussa 1-3 sijalle sjoittuneet palkitaan arvokkailla puolustusvoimien plaketeilla ja valkoisilla kirjekuorilla. Kirjekuorissa on  komea muotokuvataiteilija Timo T. Ingmanin Marsalkka Mannerheim taidekortti, joka kätkee sisälleen mieluisan 100 euron rahapalkinnon.

img_1966kveb

Myös kilpailun tuoksinassa kahvitauko on paikallaan. Kalevan lukion keittiön henkilökunta yllätti kotitekoisilla suussa sulavilla kastettavilla. Kahvitarjoilu sai kiitosta myös palautelomakkeissa.

img_1970kveb

Tampereen Yhteiskoulun lukion joukkue visaisten kilpailukysymysten äärellä. Joukkue sijoittui seitsemänneksi 16,25 pisteellä.

img_2031kveb

Tampereen lyseo lukion sympaattinen joukkue sijoittui hyvästä yrityksestä huolimatta vasta kahdenneksitoista.

img_2058kveb

Toimikunnan opetusalan asiantuntija Juha Heinonen, Leo Ukkonen ja Timo Koivula arvostelevat viimeisiä kysymyksiä kilpailun ylituomarin Jorma Suonion valvovan katseen alla. Taustalla Matti Eskolan tietokone raksuttaa taululle uusia pisteitä ja jännitys tiivistyy.

img_2086kveb

Myös  kannustusjoukoissa opettajien katse on suuntautunut pistetaululle.

img_2101kveb

Kilpailun päätyttyä täytettiin myös MPK:n kurssiarviointi. 51 kilpailijan antama kokonaisarvosana tapahtumasta oli 4,02.

turpo_2016_ryhmakuva_3

Perinteeksi on muodostunut myös ryhmäkuvan ottaminen kilpailun päätyttyä. Tästä perinteestä ei laistettu tänäkään vuonna, vaikka valokuvaus vaatiikin vähän järjestelyä. Kuvassa kaikkien 17 joukkueen jäsenet, toimitsijat, kannustamassa olleet opettajat sekä kilpailun suojelija. Paikalla kilpailua seuraamassa oli myös (laitimmaisena oikealla) Maanpuolusnaisten Liiton Pirkanmaan Piirin puheenjohtaja Marja Hirvonen.

KILPAILUN TULOKSET

1.Tampereen normaalikoulun lukio 19,75p
2. Lempäälän lukio 18,25p
3.Tammerkosken lukio 18p
4.Hatanpään lukio 18p
5.Tampereen klassillinen lukio 17p
Ylöjärven lukio 17p
7.Tampereen yhteiskoulun lukio 16,25p
8. Kalevan lukio 16p
Turun Suomalaisen Yhteiskoulun Lukio 16p
10. Pirkkalan lukio 15,25p
Tampereen teknillinen lukio 15,25p
12.Tampereen lyseon lukio 13,25p
13. Lahden yhteiskoulun lukio 12,5p
Svenska samskolan i Tammerfors 12,5p
15.Tampereen steinerkoulun lukio 11,25p
16. Sammon keskuslukio 9p
17. Akaan lukio 7,25p