Puolustusvoimien valtakunnallinen paraati 6.12.

Ajankohta: 06.12.2019

Puolustusvoimien itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestetään tänä vuonna Tampereella. Paraatia seurattiin edellisen kerran Tampereen keskustassa vuonna 2011. Silloin panssarivaunut jyräsivät pitkin Hämeensiltaa. Tällä kertaa Ratinassa järjestettävän paraatikatselmuksen jälkeen marssiosastot kulkevat Tampereen valtatietä pitkin kohti Hämeenpuistoa.

Paraatiin osallistuu joukkoja Maa-, Meri- ja Ilmavoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Rajavartiolaitoksesta, Puolustusvoimien logistiikkalaitoksesta sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä. Yhteensä paraatiin osallistuu noin 1 300 henkilöä ja yli 50 ajoneuvoa. Ohimarssissa nähdään myös Tampereen seudun ratsuväen kilta ry:n ratsuosasto.

Paraatin vastaanottaa Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö, kenraaliluutnantti Timo Rotonen, ja kenttähartauden suorittaa katselmuksessa kenttäpiispa Pekka Särkiö. Paraatijoukkoja komentaa Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Rami Saari.

AIKATAULU 6.12.2019

9.00 Seppeleenlasku Kalevankankaan hautausmaalla

9.00-15.00 Kalustonäyttely Ratinanniemessä

10.00 Jumalanpalvelus Tampereen tuomiokirkossa

12.00 Paraatikatselmus Ratinan stadionilla

13.00 Ohimarssi Tampereen valtatiellä