Puolustusvoimien Suomi 100 -kesäkiertue Tampereella

Ajankohta: 07.06.2017

Puolustusvoimien Suomi 100 -kesäkiertue 2017 kiertää kaiken kaikkiaan 16 kaupungissa. Tapahtumissa yleisö pääsee tutustumaan mm. nykyaikaiseen varusmiespalvelukseen ja naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen sekä paikallisten joukko-osastojen järjestämiin kalustonäyttelyihin ja toimintanäytöksiin.
Klo 15 alkavien kalustoesittelyjen ja toimintanäytöksen jälkeen klo 18 räjäyttää Kaartin Big Bandin Earth, Wind and Fire -show potin! EWF muutti koko mustan musiikin. Se yhdisti R&B:n soulin, funkin, jazzin, discon, popin, rockin, lattarit ja afrikkalaisen musiikin. Tällä keikalla solisteina ovat Sami Pitkämö, Osmo ja Heini Ikonen. Suusi leviää hymyyn ja huomaat tanssivasi jokaisella solullasi!
Ilmavoimien Big Bandin osuus kesäkuun konserttien osalta on kunnianosoitus suomalaiselle musiikille. Yleisölle on luvassa otteita toukokuussa julkaistulta Ilmavoimien Big Bandin albumilta Kajo. Luvassa on mielenkiintoisia hetkiä muun muassa Jean Sibeliuksen, Ismo Alangon, Armas Järnefeltin ja Pekka Pohjolan sävelkuvien parissa. Solistina Johanna Iivanainen, johtajana saksofonisti Eero Koivistoinen.

Musiikkiosuuden lopuksi Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan show band vetää energisen settinsä ikäluokkansa parhaimmista live-esiintyjistä kootulla kokoonpanolla.

Tähän ilotulitukseen ette tule pettymään!

Vapaa pääsy.