Pirkanmaan Maanpuolustuksen Tuki PMT:n vuosikokous pidettiin 18.4.2024. Kokouksessa PMT:n puheenjohtajan tehtävä siirtyi uusiin käsiin, kun kolme vuotta yhdistystä luotsannut Sami Tyven luovutti puheenjohtajan pestin Juha Moijaselle. Kiitos Samille ja tsemppiä Juhalle uuteen tehtävään. Kuva: Sirkka Ojala.
PMT ry:n kevään 2024 yritysvierailu Asuva Oy:lle
Pirkanmaan Maanpuolustuksen Tuki PMT ry:n neuvottelukunta ja henkilöjäsenet olivat Asuva Oy:n vieraina 9. huhtikuuta 2024. Vierailun aikana päästiin tutustumaan laadukkaaseen tamperelaiseen rakennustuotantoon. Vierailua isännöi yrityksen toimitusjohtaja Ville Kaseva. Puolustusvoimien ja Pirkanmaan aluetoimiston ajankohtaisista asioista kuultiin everstiluutnantti Tommi Marttisen kertomana.
Ryhmäkuvassa vierailuun osallistuneet PMT:n jäsenet sekä Asuva Oy:n toimitusjohtaja Ville Kaseva ja aluetoimiston päällikkö, evl Tommi Marttinen Asuva Oy:n toimitilojen sisäänkäynnin edessä Härmälänrannassa. Kuva: Sirkka Ojala.
PMT ry:lle kaksi kunniajäsentä
Pirkanmaan Maanpuolustuksen Tuki PMT ry järjesti keväältä siirtyneen sääntömääräisen vuosikokouksensa 24. elokuuta kokoussali Marskissa Väinölänkadulla.
PMT ry kutsui vuosikokouksessaan yhdistyksen kunniajäseniksi Mariitta Hurmeen ja Hannu Kompan. Molemmilla on takanaan vastuullisia hallitustehtäviä Pirkanmaan Maanpuolustuksen Tuki PMT ry:n hallituksessa. He ovat toimineet hallituksen jäseninä ja eri työryhmissä kahden vuosikymmenen ajan. Kokouksessa PMT ry:n puheenjohtajaksi kaudelle 2020-2021 valittiin edelleen Esko Raskila.
Vierailu satakunnan lennostoon
Pirkanmaan Maanpuolustuksen Tuki PMT ry:n neuvottelukunta ja henkilöjäsenet pääsivät mielenkiintoiselle vierailulle Satakunnan lennostoon 24. lokakuuta. Vierailun isäntänä toimi lennoston komentaja, eversti Aki Heikkinen.
Lue lisää vierailusta tästä linkistä