Uutena Satakunnan lennoston komentajana 1.3.2019 aloittaa eversti Aki Heikkinen. Vaihtovastaanotto järjestettiin Tampereen Raatihuoneella. Paikalla oli lennoston henkilökunnan lisäksi eri sidosryhmien edustajia.

Vastaanottoa isännöi Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly. Puheessaan hän totesi että kaupungin yhteistyö Satakunnan lennoston kanssa on sujunut ja monipuolistunut.  Satakunnan lennoston toiminta on myös merkittävää Pirkkalan lentokentän kehittämisen kannalta. Väistyvää komentajaa hän luonnehti poikkeuksellisen avarakatseiseksi ja maailmaa monesta tulokulmasta katsovaksi henkilöksi.
Pormestari Lauri Lyly

Lennoston nykyinen komentaja, eversti Petteri Seppälä aloitti puheensa runolla Queen yhtyeen musiikkikappaleesta Who Wants to Live Forever. Katkelma kappaleen alusta vapaasti käännettynä:

Kuka tahtoo elää ikuisesti?
Meille ei ole oikeaa aikaa,
meille ei ole oikeaa paikkaa,
mitä on tämä tuntematon joka häivyttää meiltä
unelmamme?
Kappale päättyi lauseeseen:
Ikuisuus on sinun tänään.

Kappale on elokuvasta Highlander, jossa käsitellään mm. kuolemattomuutta.
Eversti Seppälä kertoi olleensa viimeisen kymmenen vuoden aikana 19 eri tehtävässä. Tehtäväkierto on siis ollut nopeaa. Viimeisen puolentoista vuoden ajan Satakunnan lennoston komentajana hän on kuitenkin merkittävästi kehittänyt lennoston toimintaa ja luonut hyvät suhteet muun muassa reserviläisjärjestöihin. Puheessaan hän kiitti erinomaisesta yhteistyöstä eri yhteistyötahojen kanssa. Maailma muuttuu, mutta yhteistyö ja ystävyyssuhteet säilyvät.

Eversti Petteri Seppälän puhe vaihtovastaanotolla.

Tuleva komentaja eversti Aki Heikkinen kertoi aikoinaan aloittaneensa hävittäjälentäjän uran Satakunnan lennostossa, joten paluu tänne on ollut mieleinen. Satakunnan lennostolla on isoja haasteita uudistaa varusmieskoulutusta Koulutus 2020 -ohjelman mukaiseksi. Ohjelma tuo muutoksia varusmiespalveluksen rakenteeseen ja sisältöön. Jatkossa koulutuksessa hyödynnetään nykyaikaista teknologiaa. Modernien oppimisnäkemysten mukaisesti koulutettavalle annetaan enemmän vastuuta omasta oppimisestaan. Satakunnan lennosto on myös keskeisesti mukana uudessa hävittäjähankinnassa. Eversti Heikkinen kertoi suurimman haasteen lennoston ulkopuolella olevan yhteiskuntasuhteiden luominen ja kehittäminen. Myös maanpuolustusjärjestöjen toivotaan olevan tässä aktiivisia kaikkia osapuolille hyödyllisen vuoropuhelun ja kanssakäymisen aloittamiseksi.

Satakunnan lennoston tuleva komentaja, eversti Aki Heikkinen

Pirkanmaan Reservipiirien edustajina tilaisuudessa olivat puheenjohtajat Esko Raskila, Mikko Hörkkö,
Jussi Mäkitalo sekä toiminnanjohtaja Päivi Huotari.

Monipuolista musiikkia ammattitaidolla tilaisuudessa soitti Hämeen maanpuolustussoittokunta.

Satakunna lennoston komentajan vaihtovastaanotto Tampereen Raatihuoneella.

Teksti ja kuvat Raimo Ojala