Maailma on muuttunut nopeasti. Euroopan turvallisuustilanne on edelleen jännittynyt ja Lähi-idän tilanne tuo omia heijastusvaikutuksia. Tässä ajassa kansallinen puolustus ja koko yhteiskunnan kriisinkestävyys ovat nousseet vahvemmin julkiseen keskusteluun – ja aivan oikeutetusti. Reserviläisillä on tässä kokonaisuudessa entistä merkittävämpi rooli.
Reserviläisliitossa olemme seuranneet tilannetta tarkasti ja toimineet sen mukaisesti. Olemme lisänneet vaikuttamistyötämme valtakunnallisella tasolla, mutta myös alueelliset toimijat – kuten Pirkanmaan aktiiviset yhdistykset – ovat tehneet arvokasta työtä koulutuksen, varautumisen ja jäsenistön aktivoimisen eteen.
Aktiivista edunvalvontaa
Viime keväänä reserviläisten edunvalvonnan keskiössä on ollut asevelvollisuuslain kokonaisuudistus, josta työryhmä julkaisi raportin maaliskuussa. Reserviläisliitolla on vahva intressi ja asiantuntemus vaikuttaa siihen, että uudistus tukee reserviläisten osallistumismahdollisuuksia ja asemaa. Liiton näkökulmasta on tärkeää, että reserviläisten oikeusturva ja kannustimet huomioidaan ja että koulutus- ja sijoitusjärjestelmät tukevat reserviläisten osaamisen ylläpitoa.
Puolustusministeriön esitys reservin yläikärajan nostamisesta 65 ikävuoteen oli odotettu muutos. Nykyään yli 60-vuotiailla on usein hyvä toimintakyky, pitkälle kehittynyt siviiliosaaminen sekä vankka kokemus maanpuolustustoiminnasta. Moni on edelleen työelämässä, ja reservistä löytyy monipuolista osaamista esimerkiksi viestinnän, tiedustelun ja koulutuksen tehtäviin.Reservin kasvattaminen miljoonaan henkilöön vuoteen 2031 mennessä vahvistaa entisestään Suomen puolustusjärjestelmää.
Ottawan miinasopimuksesta totean vain, että iso virhe tehtiin vuonna 2011 ja järkiin tultiin lopulta kesäkuussa 2025, kun eduskunta hyväksyi sopimuksesta irtautumisen.
Kutsumme mukaan uusia jäseniä
Reserviläistoiminta kiinnostaa nyt enemmän kuin vuosiin. Liitto viettää tänä vuonna 70-vuotisjuhlia ja meitä on tällä hetkellä enemmän kuin koskaan: liiton kokonaisjäsenmäärä ylitti viime vuoden lopulla 50 000 jäsenen rajapyykin.
Uudet jäsenet ovat tervetulleita – ja heitä todella tarvitaan. Liiton jäsenmäärä on edelleen vahvassa kasvussa, mutta tärkeää on, että pystymme tarjoamaan merkityksellistä tekemistä aivan kaikille jäsenille. Paikalliset yhdistykset ovat tässä avainasemassa. Kiitänkin kaikkia yhdistystoimijoita, jotka jaksavat järjestää tapahtumia, kilpailuja ja koulutuksia vuodesta toiseen.
Liitto on viime vuosina isosti tukenut piirien ja yhdistysten ampumatoimintaa, jotta niin uudet kuin myös vanhat jäsenet on saatu sitoutettua mukaan toimintaan. Kehotankin yhdistyksiä hakemaan liitolta loppuvuoden aikana ase- ja patruunatukea, mikäli näitä ei ole vielä tämän vuoden osalta haettu. Kulunut vuosi tulee olemaan viimeinen, jolloin voimme käyttää säätiörahoitusta ampumatoiminnan tukemiseen. Lisätietoa tuen hakemisesta löytyy kesäkuun Yhdistystiedotteesta.
Naisten panos maanpuolustuksessa
Tämän vuoden lokakuussa tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun naiset saivat mahdollisuuden suorittaa asepalveluksen vapaaehtoisesti. Tämä oli historiallinen päätös, joka vahvisti ajatusta siitä, että maanpuolustus kuuluu kaikille – sukupuoleen katsomatta. Kolmen vuosikymmenen aikana noin 15 000 naista on suorittanut palveluksen ja jääneet sen jälkeen aktiivisiksi reserviläisiksi, kouluttajiksi, johtajiksi ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen tärkeäksi voimavaraksi. Samana vuonna eli vuonna 1995 myös Reserviläisliitossa avattiin toimintaa miehistölle, naisille ja niille miehille, jotka eivät ole syystä tai toisesta suorittaneet asepalvelusta.
Reserviläisliitossa näemme erittäin tärkeänä, että naisilla on monipuoliset mahdollisuudet osallistua ja kehittyä osana maanpuolustusyhteisöä. Samalla meidän on tehtävä aktiivisesti töitä sen eteen, että toiminta on avointa ja houkuttelevaa kaikille. Pirkanmaalla on tästä hienoja esimerkkejä – alueen yhdistyksissä naisten osallistuminen on ollut näkyvää ja vaikuttavaa aina paikallistasolta liiton johtoon asti.
Yhdessä olemme enemmän
Vaikka yksittäisen reserviläisen panos voi joskus tuntua pieneltä, kokonaisuus muodostuu juuri näistä teoista. Jokainen harjoitus, kurssi tai reserviläisilta vahvistaa yhteistä puolustuskykyämme. Ja ennen kaikkea – se luo yhteishenkeä, joka kantaa myös kriisien yli.
Lopuksi haluan kiittää kaikkia Pirkanmaan reserviläisiä aktiivisuudestanne ja sitoutumisestanne. Pidetään Suomen lippu korkealla – nyt ja aina.
Hyvää ja turvallista alkavaa syksyä kaikille!
Kari Salminen
puheenjohtaja
Reserviläisliitto ry

Puheenjohtaja Kari Salminen. Kuva: Reserviläisliitto ry