Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan on nähtävissä samanlainen teknologinen kehitysloikka, kuin toisen maailmansodan aikana. Teknologia on ollut saatavilla varsin pitkään mutta vasta sota on jälleen pakottanut, tai mahdollistanut siviili- tai kaupallisten teknologioiden kaksikäyttöteknologian laajamittaisen hyödyntämisen sotilasoperaatioissa ja innovoinut uusia käyttötapoja. Myös perinteiset asejärjestelmät ovat edelleen kysyttyjä ja tehokkaita, mutta kapasiteetin loppumisen takia on keksitty uusia vaikuttamisen keinoja.
Ukrainan sota on nostanut droonit uudeksi asejärjestelmäluokaksi, joka muuttaa pysyvästi sodankäyntiä. Operaatioiden suunnittelu, tiedustelu, valvonta ja johtaminen sekä taktiikat muuttunevat merkittävästi. Ukrainassa hitaasti liikkuvat nelikopterit ovat mullistaneet taistelukentän etenkin rintaman tuntumassa. Ne ovat aiheuttaneet merkittäviä tappioita suojaamattomille joukoille, jopa panssarivaunuille, tykistölle ja helikoptereille. Suoraa tehokkuusvertailua tykin tai droonin välillä ei voi vielä tehdä, mutta yhdessä teho kasvaa merkittävästi. Puolustajaa häiritään myös jatkuvilla hyökkäysdroonien iskuilla syvyyteen. Järjestelmiä käytetään massamaisesti miljoonia vuositasolla, jolloin epäonnistumisilla ja tuhoutumisella ei ole merkitystä, kun järjestelmien hinta mahdollistaa massatuotannon.
Ilmapuolustajan näkökulmasta droonit muodostavat merkittävän uhan joukoille ja yhteiskunnalle. Niitä käytetään myös kyllästämään ilmapuolustus, jolloin kalliimmat ohjukset pääsevät helpommin kohteisiinsa. Pienen tuhovaikutuksen droonit voitaisiin päästää torjunnan läpi, mutta teknologian kehittyessä tarkkuus ja tuhovoima lisääntyvät, jolloin pääosa drooneista pitää pystyä torjumaan. Kilpajuoksussa Venäjän ilmapuolustus on saanut kolauksen, kun yksinkertaiset pienlentokoneen tapaiset droonit ovat lentäneet 2000 km Venäjän ilmatilassa ja osuneet kohteisiinsa.
Kuuma kysymys onkin, että mikä on kustannustehokas torjuntakeino? Hornetin tykillä tai ammusilmatorjunnalla pudotettu hyökkäysdrooni on kohtuullisen kustannustehokas tapa mutta ei toimi parveilevia massoja vastaan. Paras tapa olisi tuhota laukaisualustat, mutta se voi olla saavuttamaton tehtävä pelkästään liikkuvien alustojen löytämiseksi. Lupaavin teknologia lienee HPM-ase, unohtamatta laseria, miniohjuksia, ammusilmatorjuntaa tai kertakäyttöisiä ilmataisteludrooneja.
Entä ilmasodankäynti? Ihmisen harkinta, vastuu, sopeutumiskyky ja johtajuus tekevät miehitetyistä hävittäjistä edelleen korvaamattomia kriittisissä tehtävissä. Ilmasodankäynnissä seuraava askel on integroida kehittyneiden hävittäjien, kuten F-35, joukkoon miehittämättömiä järjestelmiä, joita voidaan käskyttää häirintää sietävällä datalinkillä. Kirjo tulee olemaan laaja. Osa on ”halpoja” houkutuslintuja, osa aseiden tai sensoreiden ”lisäalustoja” ja osa täysiverisiä hävittäjiä, jotka voivat olla kalliimpia kuin miehitetty päähävittäjä. Kaikki kykenevät lentämään lähellä äänen nopeutta ja kalliit versiot vähintään kaksinkertaisella nopeudella. Asekuorman kirjo laajenee myös. Ohjuksen hyötykuormana voi olla räjähdeaineen sijaan kohdealueelle pudotettavia pikkudrooneja, jotka hakeutuvat parvena tärkeisiin priorisoituihin kohteisiin. Ensimmäiset versiot näistä ”lojaaleista siipimiehistä” ovat kehitysvaiheessa ja viiden – kymmenen vuoden kuluttua tiedämme enemmän niiden käyttötavoista ja suorituskyvystä.
Nyt ei saa pysähtyä pelkästään katsomaan, mitä droonisodassa tapahtuu Ukrainassa vaan miettiä jatkoa. Kilpajuoksu nopeudessa, kantamassa, tarkkuudessa, autonomiassa ja räjähdeteknologiassa jatkuu — ja se vaatii sekä teknisiä, taktisia että poliittisia ratkaisuja.
Blogin kirjoittaja Juha-Pekka Keränen on suomalainen kenraalimajuri evp.
Hän toimi urallaan viimeiseksi Ilmavoimien komentajana vuosina 2022 – 2024. Kuva Puolustusvoimat.