Vaalipaneeli Pirkanmaalla

Pirkanmaan Reserviläispiiri järjestää vaalipaneelin 27.3.2019 klo 18. Paikkana on Paapan Kapakka, Koskikatu 9, Tampere. Tapahtuman juontaa Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjola. Paikalla on 8 eri puolueen kansanedustajaehdokkaita.

Arto Satonen, Kansallinen Kokoomus
Arto Pirttilahti, Suomen Keskustapuolue
Jouni Sirén, Vasemmistoliitto
Jaakko Mustakallio, Vihreä Liitto
Petri Kulju, Suomen Kristillisdemokraatit
Petteri Leino, Sininen tulevaisuus
Marko Asell, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Veijo Niemi, Perussuomalaiset

Esillä on myös Reserviläisliiton VAHVAA PUOLUSTUSTA YLLÄPIDETTÄVÄ -vaaliohjelma.

Tule kuulemaan keskustelijoiden mielipiteitä ja ajatuksia.

Tervetuloa

Pirkanmaan Reserviläispiiri

Tapahtumat

Komentaja vaihtuu Satakunnan lennostossa

Uutena Satakunnan lennoston komentajana 1.3.2019 aloittaa eversti Aki Heikkinen. Vaihtovastaanotto järjestettiin Tampereen Raatihuoneella. Paikalla oli lennoston henkilökunnan lisäksi eri sidosryhmien edustajia.

Vastaanottoa isännöi Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly. Puheessaan hän totesi että kaupungin yhteistyö Satakunnan lennoston kanssa on sujunut ja monipuolistunut.  Satakunnan lennoston toiminta on myös merkittävää Pirkkalan lentokentän kehittämisen kannalta. Väistyvää komentajaa hän luonnehti poikkeuksellisen avarakatseiseksi ja maailmaa monesta tulokulmasta katsovaksi henkilöksi.
Pormestari Lauri Lyly

Lennoston nykyinen komentaja, eversti Petteri Seppälä aloitti puheensa runolla Queen yhtyeen musiikkikappaleesta Who Wants to Live Forever. Katkelma kappaleen alusta vapaasti käännettynä:

Kuka tahtoo elää ikuisesti?
Meille ei ole oikeaa aikaa,
meille ei ole oikeaa paikkaa,
mitä on tämä tuntematon joka häivyttää meiltä
unelmamme?
Kappale päättyi lauseeseen:
Ikuisuus on sinun tänään.

Kappale on elokuvasta Highlander, jossa käsitellään mm. kuolemattomuutta.
Eversti Seppälä kertoi olleensa viimeisen kymmenen vuoden aikana 19 eri tehtävässä. Tehtäväkierto on siis ollut nopeaa. Viimeisen puolentoista vuoden ajan Satakunnan lennoston komentajana hän on kuitenkin merkittävästi kehittänyt lennoston toimintaa ja luonut hyvät suhteet muun muassa reserviläisjärjestöihin. Puheessaan hän kiitti erinomaisesta yhteistyöstä eri yhteistyötahojen kanssa. Maailma muuttuu, mutta yhteistyö ja ystävyyssuhteet säilyvät.

Eversti Petteri Seppälän puhe vaihtovastaanotolla.

Tuleva komentaja eversti Aki Heikkinen kertoi aikoinaan aloittaneensa hävittäjälentäjän uran Satakunnan lennostossa, joten paluu tänne on ollut mieleinen. Satakunnan lennostolla on isoja haasteita uudistaa varusmieskoulutusta Koulutus 2020 -ohjelman mukaiseksi. Ohjelma tuo muutoksia varusmiespalveluksen rakenteeseen ja sisältöön. Jatkossa koulutuksessa hyödynnetään nykyaikaista teknologiaa. Modernien oppimisnäkemysten mukaisesti koulutettavalle annetaan enemmän vastuuta omasta oppimisestaan. Satakunnan lennosto on myös keskeisesti mukana uudessa hävittäjähankinnassa. Eversti Heikkinen kertoi suurimman haasteen lennoston ulkopuolella olevan yhteiskuntasuhteiden luominen ja kehittäminen. Myös maanpuolustusjärjestöjen toivotaan olevan tässä aktiivisia kaikkia osapuolille hyödyllisen vuoropuhelun ja kanssakäymisen aloittamiseksi.

Satakunnan lennoston tuleva komentaja, eversti Aki Heikkinen

Pirkanmaan Reservipiirien edustajina tilaisuudessa olivat puheenjohtajat Esko Raskila, Mikko Hörkkö,
Jussi Mäkitalo sekä toiminnanjohtaja Päivi Huotari.

Monipuolista musiikkia ammattitaidolla tilaisuudessa soitti Hämeen maanpuolustussoittokunta.

Satakunna lennoston komentajan vaihtovastaanotto Tampereen Raatihuoneella.

Teksti ja kuvat Raimo Ojala

Tapahtumat

XLIV Hämeen Hölkkä

Hämeen Hölkkä järjestettiin 44. kerran. Paikkana Lamminpään Urheilumaja Ylöjärvellä. Toistasataa liikunnan ystävää kiersi joko 9 km tai 20 kilometrin lenkin. Sarjoja oli kilpailijoille, kuntoilijoille sekä kävelijöille. Tulokset sarjoittain. 

Osallistujien ilmoittautumisia oli vastaanottamassa mm. Jarna Vahlsten. Kuva: Sirkka Ojala.

Iloiset kahvittajat puheenjohtaja Elina ja Tiina Maanpuolustusnaisten Liiton Pirkanmaan Piiristä. Kuva: Sirkka Ojala.

Tapahtuman johtajana toimi MPK Hämeen piirin piiripäällikkö Matti Eskola. Kuva: Sirkka Ojala.

Alkuverryttelyn ohjasi Varalan urheiluopiston opiskelijaryhmä. Kuva: Raimo Ojala.

Ylöjärven kaupungin tervehdyksen tapahtumaan toi vapaa-aikalautakunnan pujeenjohtaja Tapani Tienari. Kuva: Raimo Ojala.

Lähtölaukauksen ampui Pirkanmaan Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Mikko Hörkkö. Kuva: Raimo Ojala.

Ajanotosta vastasi  jälleen tehokaksikko (keskellä) Jyrki Keto-Tokoi ja Antti Rantanen. Pistelaskennasta vastasi Vesa Valkama. Kuvassa vasemmalla ruskeassa MPK asussa kilpailun johtaja, piiripäällikkö Matti Eskola. Kuva: Sirkka Ojala.

Juoksureitti kimmoisassa kangasmaastossa. Kuva: Raimo Ojala.

Liikunnan iloa. Kuva: Sirkka Ojala.

Liikunnan iloa. Kuva: Sirkka Ojala.

Miesten yleisen kilpasarjan kolme parasta. Vasemmalla kilpailun johtaja Matti Eskola.

Naisten kilpasarjan kolme parasta.

Miesten M50 kilpasarjan kolme parasta.

Tapahtumat

Joulutulet Kangasalla

Perinteiset joulutulet Liuksialan kappelilla Kangasalla.

Ohjelmassa oli hartaus, tarjolla glögiä ja makkaranpaistoa sekä joulupukin vierailu. Tapahtuma järjestetettiin yhteistyössä Kangasalan reserviläisjärjestöjen ja Liuksialan kartanon kanssa. Tänäkin vuonna paikalla oli runsaasti lähiseudun väkeä. 

Teksti ja kuvat: Sirkka ja Raimo Ojala


Kymmenet kynttilät valaisivat tapahtumapaikalle vievän tien.

Tapahtuman aikana pääsi ihastelemaan myös kaunista Liuksialan kappelia, jossa hiljennyttiin myös hetkeksi joulun sanoman äärelle.

Nuotioilla paistettiin makkaraa ja juotiin glögiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulupukkikin vieraili tapahtumassa.

 

 

 

 

 

Tapahtumat

Kunniakäynti ja seppeleenlasku Kalevankankaan sankariristillä

Perinteinen itsenäisyyspäivän tapahtuma Kalevankankaan sankarihautausmaalla saavutti ennätysmäiset mittasuhteet yleisömäärän suhteen. Tuhannet ihmiset olivat saapuneet sankarihautausmaan ympäristöön seuraamaan seppeleenlaskua ja kunnianosoitusta sankarivainajille. Jokaisella 749:llä haudalla seisoi maasto- tai lumipukuinen kunniavartija riippuen siitä, oliko vainaja kaatunut talvi- vai jatkosodassa.

Itsenäisyyspäivän aamuna asetettiin jokaiselle hautakivelle havuseppele sekä kaksi kynttilää.

 

Marssi kunniavartijatehtävää suorittamaan.

SUOMI 100 kunniavartio, Kalevankangas. Monet vartiotehtävässä olleet osallistuivat ensimmäistä kertaa MPK:n kurssiin. Kunniavartioon osallistui myös noin 100 naista.

 

Kalevankankaan sankarihautausmaa 6.12.2017 klo 11.47.

Tehtävä suoritettu ja varusteet luovutettu

Teksti ja kuvat Sirkka ja Raimo Ojala

Tapahtumat

Itsenäisyyspäivän 2017 ylennykset Pirkanmaalla

Tasavallan presidentti on ylentänyt Pirkanmaalla seuraavat reservin upseerit 06.12.2017

Majuriksi:
Piippo Jukka Olavi, Tampere
Tyrkko Petri Juhani, Parkano
Yli-Hongisto Vesa Ilmari, Sastamala

Kapteeniksi:
Ahmavuo Sami Petteri, Kangasala
Brander Sauli-Kristian, Kangasala
Hirviniemi Pasi Matti, Lempäälä
Jarva Marko Tapani, Pirkkala
Jumppanen Jani Petteri, Nokia
Kivinen Petri Aleksanteri, Ylöjärvi
Peltola Antti Veikko, Orivesi
Sirén Olli Martti, Tampere
Sirviö Seppo Tapio, Tampere
Wirola Lauri Aarne, Kangasala
Vulli Mikko Johannes, Tampere

Kapteeniluutnantiksi:
Lehtonen Marko Tapani, Nokia

Yliluutnantiksi:
Ala-Maakala Jussi Mikael, Tampere
Arhenius Pekka Juhani, Hämeenkyrö
Frantsila Jussi Artturi, Hämeenkyrö
Hyrkkonen Aki Jukka, Pirkkala
Johansson Jere-Petteri Mikael, Tampere
Mäkitalo Miika Eero, Pirkkala
Nivala Antti Johannes, Pirkkala
Paananen Heikki Matti, Nokia
Sammalniemi Elsa Johanna, Ylöjärvi
Suominen Santtu Oskari, Tampere
Udelius Mikael, Tampere
Valkama Jyrki Erik, Nokia

Luutnantiksi:
Bjorninen Samuli Mikael, Tampere
Hakala Aleksi Esko, Tampere
Heiskanen Aleksi Johannes, Tampere
Hentunen Eetu Viljam, Tampere
Jalervo Anders Artur, Tampere
Kaaja Eero Juhani, Tampere
Kama.Ja Miika Paavo, Tampere
Kataja Jukka-Pekka, Pirkkala
Kaulio Keijo Juhani, Kangasala
Kautto Antti Pekka, Tampere
Kervinen Vili Santeri, Ikaalinen
Kohonen Emmi Irene, Pirkkala
Lahtinen Eero Kalervo, Tampere
Laine Pyry Ville-Veikko, Hämeenkyrö
Lukkari Tuomas Verneri, Tampere
Lukkarinen Harri Sakari, Nokia
Mannisenmäki Ossi Mikael, Tampere
Martikainen Matti Mikael, Kangasala
Mattila Markku Olavi, Tampere
Mehto Petri Jukka, Tampere
Mikkola Turo Johannes, Tampere
Mäkelä Marko Seppo, Ikaalinen
Mäki Tomi Petteri, Pälkäne
Nieminen Tuomas Sakari, Tampere
Nättinen Timo Lauri, Tampere
Palovainio Leena Sisko, Tampere
Partanen Roope Markus, Tampere
Parviola Marko Juhani, Tampere
Pekkarinen Joni Kristian, Tampere
Pelliniemi Juhana Markus, Lempäälä
Pihlajisto Totte Mikael, Tampere
Pöllänen Janne Tapani, Sastamala
Rossi Auli Inkeri, Tampere
Rutanen Jarno Tapio, Tampere
Röning Juha Santeri, Tampere
Saarikko Teemu Reijo, Tampere
Saarinen Olli Eemeli, Tampere
Saksala Mauri Olavi, Tampere
Sammalniemi Tomi Sami-Petteri, Ylöjärvi
Siitonen Mikko Tapani, Tampere
Sillman Antti Mikael, Vesilahti
Särkijärvi Juha Petteri, Tampere
Tahkio Ville-Petteri, Tampere
Taipale Henrik Joonas, Tampere
Taskinen Santeri Mikael, Pirkkala
Urama Tomi Markus, Tampere
Vaherto Ruben Walter, Pirkkala
Vanhatalo Joonas Viljami, Tampere
Vesa Kai Kristian, Nokia
Vesterberg Mika Tapio, Sastamala
Välkki Antti Juhani, Kangasala

Luutnantiksi (Me):
Hautero Matti Ville, Tampere
Losoi Pauli Sakari, Tampere

Aluetoimiston päällikkö on ylentänyt seuraavat henkilöt reservissä 06.12.2017

Sotilasmestariksi:
Ahola Pekka Juhani, Mänttä-Vilppula
Kari Veli-Pekka, Kangasala
Kiiskinen Mika Petri Antero, Tampere

Ylivääpeliksi:
Alanen Jussi Tapani, Tampere
Andrejeff Timo Antero, Tampere
Laakso Tapio Ilmari, Kangasala
Lindroos Janne Sakari, Nokia
Mäenpää Riku-Petteri, Tampere
Niemi Mikko Tapani, Pälkäne
Tainio Marko Mikael, Nokia
Tossavainen Mika Petteri, Nokia

Vääpeliksi:
Haikonen Timo Markus, Pirkkala
Haimakainen Jyri Kristian, Ylöjärvi
Heininen Jesse Johannes, Tampere
Huhtala Eero Mikko Kalervo, Pirkkala
Hänninen Jari Ilkka Samuli, Kangasala
Itkonen Eero Pekka Johannes, Pälkäne
Juslin Ari Juhani, Nokia
Kasslin Jarno Petteri, Nokia
Koponen Henri Taneli, Pirkkala
Kuumola Veikko Severi, Lempäälä
Lintula Ilkka Petteri, Tampere
Miller Karl Markus, Nokia
Mäkynen Jarkko Juhani, Hämeenkyrö
Pajunen Tommi Johannes, Tampere
Porrassalmi Tuomas Antti, Lempäälä
Saarinen Mikko Armas, Kangasala
Savolainen Timo Juhani, Pirkkala
Stenström Anna Tuulia, Tampere
Syrjälä Ismo Armas, Tampere
Toivola Antti Matias, Nokia
Tuominen Esa Johan Mikael, Pirkkala
Vaaranen Jari Miikka, Lempäälä
Ylömäki Mika Tapio, Tampere

Ylikersantiksi:
Aho Jari Lauri, Tampere
Airaksinen Anssi Ilari, Tampere
Asell Janne Marko, Ikaalinen
Cosnician Emil, Tampere
Hämäläinen Kim Kristian, Tampere
Hämäläinen Tommi Juhani, Parkano
Hänninen Jani Juhani, Nokia
Jaakonsaari Juhani Neno, Tampere
Jalonen Markku Arvo, Ylöjärvi
Jokela Juha Petri, Tampere
Jäppi Heikki Juhani, Pälkäne
Järvinen Ossi Antero, Tampere
Kalli Samu Jani, Ikaalinen
Kenttälä Jarmo Olavi, Pirkkala
Keskinen Ville Fabian, Sastamala
Koivumaa Harri Tapio, Kangasala
Korhonen Janne Otto Ensio, Orivesi
Korhonen Olli Erkki Antero, Ylöjärvi
Koskipää Marko Juhani, Tampere
Majaniemi Tapio Kalevi, Ruovesi
Maljanen Ville Tapani, Tampere
Moisio Marko Juhani, Tampere
Mustalahti Lasse Olavi, Tampere
Nieminen Jukka Olavi, Tampere
Niskala Jussi Juhani, Tampere
Nojonen Harri Tapio, Tampere
Nurminen Tommi Tapani
Orava Vesa Antero, Lempäälä
Pajunen Sami Kristian, Tampere
Palosaari Pasi Veli, Nokia
Parkkinen Juha-Matti, Tampere
Pietiläinen Jarkko Matti, Tampere
Pohjola Hannu Paavo, Tampere
Rajala Henry Mikael, Tampere
Rauma Timo Kaleva, Nokia
Repo Tuomas Juhana, Tampere
Rouhiainen Pasi Juhani, Tampere
Ruotsalainen Juho Tuomas, Tampere
Siren Vesa Juhani, Tampere
Syrjänen Juha-Matti, Ylöjärvi
Takku Esko Aukusti, Tampere
Tapio Eero Seppo, Tampere
Tikkanen Aleksandr Veikko, Tampere
Tähtinen Toni Antero, Mänttä-Vilppula
Ulmanen Heikki Petteri, Pälkäne
Viljanen Sami Petteri, Tampere
Vilkki Juha Pekka, Tampere
Viskari Jarna Jasmin, Tampere
Väärälä Juho-Hermanni, Kangasala

Kersantiksi:
Aho Jari Juhani, Tampere
Davis Ashley Matias, Tampere
Enbuske Antti Matias, Tampere
Harjula Pauliina Linnea, Kihniö
Hartikainen Kari Jarno Tapio, Ikaalinen
Hartikainen Niki Petteri, Tampere
Hatanpää Mikko Kalevi, Nokia
Haukijärvi Ville-Pekka Emil, Tampere
Hautakorpi Joel Janne, Tampere
Hiltunen Jaakko Lassi, Pirkkala
Huttu-Hiltunen Seppo Ilmari, Kangasala
Hyytinen Antti Tapani, Tampere
Ikonen Janne Petteri, Tampere
Isaksson Janette Maria, Tampere
Isotalo Lauri Veikko, Tampere
Kalliomäki Jari Rainer, Tampere
Kantola Jouni Antero, Tampere
Karonen-Joensuu Minja Jenniina, Nokia
Keskinen Miika Kristian, Tampere
Kettunen Harri Osmo, Kajaani
Koivumäki Akusti Hemmo, Tampere
Korkeila Atte Iivari, Tampere
Kosonen Kari Juhani, Nokia
Kuittinen Ville Juhani, Tampere
Laaksonen Jouni Juhani, Tampere
Lagus Jaakko Aleksi, Tampere
Lahti Ville Markus, Lempäälä
Laitila Juha Jaakko, Tampere
Landvik Mikael Ilmari, Ylöjärvi
Latva Ville Jalmari, Tampere
Laukkanen Henri Markus, Tampere
Leikko Kimmo Arvo, Nokia
Lemmetty Katri Maria, Tampere
Leväsmaa Samu Paul, Tampere
Linna Antti Pietari, Nokia
Lintunen Jaakko Mikael, Kangasala
Lokkila Maria Greta, Tampere
Luoma Riku Petteri, Akaa
Mustonen Tero Risto, Nokia
Mäkelä Jan Markus, Pirkkala
Mäkelä Jari Tapio, Tampere
Niemi Jarno Jyri Uolevi, Tampere
Niskanen Tomi Pekka, Tampere
Ollinen Jan-Kristian, Tampere
Onnela Teemu Rainer, Ylöjärvi
Paavola Elias, Tampere
Paija Petri Harry, Tampere
Pehkonen Harri Henrik, Tampere
Piisalo Oula Tuure, Tampere
Rajala Markus Tapio, Ylöjärvi
Ranta Janne Juhani, Tampere
Rantakallio Marko Tapio, Nokia
Rantala Jouni Mikael, Kangasala
Rauma Janne Juhani, Lempäälä
Rentto Toni Petteri, Juupajoki
Rinne Janne Antero, Nokia
Rodriguez Oscar Anton, Kangasala
Räty Eemi Aleksi, Tampere
Santamäki Arttu Elias, Tampere
Seppälä Jere Juhani, Tampere
Sinkkonen Juho Valtteri, Tampere
Suonpää Mikko Tapio, Tampere
Suutari Riku Sebastian, Tampere
Säilä Jussi Mikael, Tampere
Tanhuanpää Markus Antero, Tampere
Uusinoka Carita Tuulikki, Tampere
Valkama Juha Taneli, Tampere
Vepsäläinen Joni Raimo, Tampere
Westermark Atte Aleksi, Kangasala
Viberg Jari Tapani, Ylöjärvi
von Hintze Jake Erik, Tampere
Vuori Henri Niko, Tampere
Väisänen Jukka Johannes, Tampere

Alikersantiksi:
Arola Kari-Pekka, Pälkäne
Kankainen Niko Viljo Sakari, Tampere
Kotala Mikko Samuel, Sastamala
Paasikivi Ville Tapio, Tampere
Riikilä Otto-Ville Valtteri, Tampere
Syrjänen Roope Matti, Sastamala
Syvälä Janne Sakari, Kangasala
Takkunen Marko Tapani, Orivesi
Villanen Mikko Tapani, Pirkkala
Virta Ville-Valtteri, Tampere
Ylijärvi Janne Juhani, Lempäälä
Ylimys Janne Pekka, Sastamala
Ylinen Juha-Pekka, Parkano
Ylänne Sakari Ilmari, Ylöjärvi

Korpraaliksi:
Asikainen Toni Juhani, Tampere
Benjamin Antony Abraham, Tampere
Heinänen Tuukka Risto, Tampere
Hyttinen Jouni Ensio, Tampere
Hytönen Olli Johannes, Tampere
Härmä Timo Tapio, Tampere
Isonokari Janica Karoliina, Sastamala
Jokinen Arto Henrik, Orivesi
Juvonen Petri Samuli, Tampere
Korhonen Heikki Tapio, Mänttä-Vilppula
Lehtinen Elias Risto, Tampere
Liimatainen Ville Matti Ilmari, Tampere
Liimatta Samu-Pekka Valtteri
Liski Heikki Mikael, Virrat
Luukkonen Vili-Valtteri, Kangasala
Läärä Nina-Maiju Hannele, Lempäälä
Mankinen Jani Johannes, Tampere
Melin Niklas Samuel, Tampere
Mäenpää Janne Jussi, Kangasala
Mäkinen Miro Kaarlo, Tampere
Petäjistö Jani Petteri
Prokkonen Riku Santeri, Tampere
Rautio Anssi Sylvesteri, Tampere
Saari Henri Mikael, Pirkkala
Salmi Sami Juha, Tampere
Satokangas Marko Juhani, Nokia
Saunaluoma Kimmo Juhani, Sastamala
Savolainen Lauri Petteri, Tampere
Siiki Tero Tapio, Kangasala
Sorvali Juho Severi, Nokia
Sulisalo Joonas Aleksi, Rauma
Suojanen Pekka Tapani, Tampere
Uotila Pekka Mikael, Kangasala
Uusinoka Joni Mikael, Sastamala
Virtanen Teemu Eero, Tampere
Vähäkuopus Vesa Kari, Tampere

Tapahtumat

Pirkanmaan alueen ylennettävien onnittelutilaisuus


Tasavallan presidentti on ylentänyt itsenäisyyspäivänä 6.12.2017 89 Pirkanmaan alueen reservinupseeria. Pirkanmaan aluetoimiston päällikkö on ylentänyt 218 Pirkanmaan reservin aliupseeria ja miehistöön kuuluvaa.
Pirkanmaan alueen ylennettävien onnittelutilaisuuteen oli kutsuttu kaikki ylennettävät. Suuri osa ylennettävistä oli paikalla vastaaottamassa ylennyskirjaansa. Lisäksi tilaisuuteen oli kutsuttu sidosryhmien edustajia mm. reserviäisjärjestöistä.

Aluetoimiston päällikkö evl Marko Alamäki käsitteli puheessaan muun muassa paikallispuolustuksen nykytilaa ja sen kehittämistavoitteita. Paikallispataljoonan suorituskykyä testattiin ja harjoitettiin laajasti marraskuun alussa järjestetyssä Pirkka 17 -valmiusharjoituksessa. Harjoitus osoitti että paikallispuolustusjärjestelyt ja viranomaisten välinen yhteistyö ovat Pirkanmaalla erinomaisella tasolla. Puheessaan hän myös kiitti yhteistyötahoja, kuten paikallisia reserviläisyhdistyksiä niiden monipuolisesta työstä maanpuolustuksen hyväksi.


Reserviläisten puheenvuoron käytti Sauli Brander. Hän käsitteli puheessaan reserviläisyyttä ja  jakoi puheensa kolmeen pääkohtaan. Tehtävä ja tarkoitus, osaaminen ja motivaatio. Suomen reserviläisarmeijan arvostus on korkealla. Myös ulkomailla arvostetaan armeijamme toimintakykyä, taitoa käyttää kalustoa sekä hyvää osaamista. Perustana on maamme korkea maanpuolustustahto.

Teksti ja kuvat Sirkka ja Raimo Ojala

Tapahtumat

Suomi100 -juhlamessu Aleksanterin kirkossa Tampereella

Tervetuloa Suomi100 -juhlamessuun 3.12. klo 18:00 Aleksanterin kirkkoon.

– Juhlamessu on upea Suomi100 -juhlavuoden huipennus Yhdessä, Tillsammans, Together -teeman mukaisesti Tuomasmessun toteutuksena ja osin myös näillä kielillä.
– Ovilla Rauhanturvaajat toivottavat kirkkokansan tervetulleeksi messuun.
– Tuomaspappi Katriina Hallikainen toimii messun liturgina. Häntä avustavat mm. kyrkoherde Kim Rantala ja kenttärovasti Kari Mannermaa ja muut lähialueen papit.
– Messun tekstinlukija Tampereen pormestari Lauri Lyly.
– Messussa saarnaa kenttäpiispa, TT Pekka Särkiö.
– Tuomaskuoro ja -orkesteri vastaavat musiikin vauhdista ja laadusta, mukana tuttuja Isänmaan virsiä, ne veisataan ’korkealta ja kovaa’
– Messun kolehtikohteina ovat Suomi 100-lahjana:
— vähävaraisten tamperelaisten joulunvietto sekä
— namibialaisten sotaveteraanien parissa tehtävä hengellinen työ ja kuntouttava toiminta
– Abraham’s Sons -Moottoripyöräklubin mustatakkiset miehet toimivat kolehdinkerääjinä

Kirkkoon kannattaa tulla ajoissa, koska se täyttyy!

YLE1 nauhoittaa messun tasan klo 18 alkaen ja se lähetetään seuraavana sunnuntaina 10.12. klo 10:00 YLE1:n jumalanpalveluksena.

Tervetuloa

Tapahtumat

XLIII Hämeen Hölkkä

Hämeen Hölkkä kimmoisan kankaan syksyinen pyrähdys

Perinteinen Hämeen Hölkkä -liikuntatapahtuma järjestettiin Ylöjärvellä 2. syyskuuta. Kaunis syyssää ja mukava maasto keräsivätkin jälleen lähes sata osallistujaa nauttimaan Ylöjärven hienoista maisemista ja kimmoisista lenkkipoluista.

Lähtö- ja maalialueena toimi Lamminpään ulkoilumaja. Hämeen Hölkkä -tapahtuma järjestäminen on kuulunut Pirkanmaan Reserviupseeripiirin ja Pirkanmaan Reserviläispiirin sekä Maanpuolustusnaisten Liiton Pirkanmaan piirin toimintaan jo 1970-luvun alusta lähtien. Tänä syksynä tapahtuma järjestettiinkin jo 43. kerran ja järjestelyorganisaatiossa tapahtumaa tukemassa olivat myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Tampereen koulutuspaikan toimijat. Kilpailun johtajana oli MPK:n Hämeen maanpuolustuspiirin piiripäällikkö Matti Eskola.

Kaikki Hämeen Hölkän suorittaneet saavat muistoksi pronssien Hämeen Hölkkä -erikoismitalin. Lisäksi kilpasarjojen parhaat palkittiin ylöjärveläisen Lasipaja Sinisiiven kauniilla tuotteilla sekä ylöjärveläisen Mäkkylän perunatilan lahjoittamalla 10 kilon perunasäkillä. Tapahtumassa jaettiin kaikkien osallistujien kesken yli 70 arvontapalkintoa. Miesten yleisen 20 kilometrin kilpasarjan nopein oli Ylöjärven Ryhtiä edustanut, ylöjärveläinen Tino Stenman ajalla 1.20.05. Naisten yleisen 20 kilometrin kilpasarjan voitti Hanna-Mari Siivonen Pirkkalasta ajalla 1.35.13 ja Kilpasarjan miehet 50 nopein oli Aitoon urheilijoiden Timo Heikkilä Pälkäneeltä ajalla 1.36.57.

Tapahtuma järjestetään jälleen syksyllä 2018, tervetuloa silloin mukaan koko perheen voimin!

Hämeen Hölkkä 2017 tulokset

Ilmoittautumiskaavakkeita täytetään…

ja kilpailunumerolappua kiinnitetään.

Lähtö klo 12.00.

Liikunnan riemua syksyisellä metsäpolulla.

Isän ja tyttären yhteinen syyspyrähdys. Mikko ja Helmi Turunen.

Konkarit ajanotossa Antti ja Jyrki.

Kilpailu johtaja MPK:n Hämeen maanpuolustuspiirin piiripäällikkö Matti Eskola ojentaa M Yleinen 20 km sarjan voittneelle Tino Stenmanille palkinnoksi 10 kilon säkillisen Mäkkylän perunatilan perunoita. Vierellä ovat kilpailussa 2 ja 3 sijoille kirineet Jarno Vikman Tampereelta ja Markus Koskela Hämeenlinnasta.

M  20 km kilpasarjan kolmanneksi tuli Seppo Viitanen Tampereelta. Sarjan voiton vei Timo
Heikkilä Pälkäneeltä.

Naisten 20 km kilpasarjan palkitut.

Arpaonni suosi…

Hölkässä on kolme 20 kilometrin kilpasarjaa sekä 9 ja 20 kilometrin mittainen kuntosarja sekä kävelysarja 9 km. Lapsiakaan ei ole unohdettu sillä heille on oma 9 kilometrin reitti. Tänä vuonna kokeiltiin ensimmäisen kerran myös lapsiparkkia ja hölkän ajan lapsia liikuttamassa oli SuperSam.

SuperSam

Mitali muistoksi

Teksti: Sirkka Ojala.
Kuvat: Sirkka ja Raimo Ojala.

Hämeen Hölkkä tapahtuman kotisivu

Tapahtumat

Puolustusvoimien Suomi 100 -kesäkiertue 2017 Tampereella

Tampereen Keskustorin valtasi Puolustusvoimien kalustoesittelyt ja toimintanäytös. Laikun lavalla esiintyi Ilmavoimien Big Band, Kaartin Big Band ja Puolustusvoimien varusmiessoittokunta solisteineen.

Leopard panssarivaunu kiinnosti yleisöä.


Sotilaspoliisien toimintanäytös henkilön kiinniotosta.

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) osastolla ammuttiin Eko-aseilla.

Ilmavoimien Big Band johtajana saksofonisti Eero Koivistoinen, solistina Johanna Iivanainen.

Kauniissa kesäisessä säässä oli Laikun lavan ympärille kokoontunut runsas yleisö kuuntelemaan upeaa musisointia. Kuvassa keskellä Tampereen apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki sekä Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen johtaja kenraalimajuri Timo Rotonen.

Kaartin Big Band, solisteina Sami Pitkämö, Osmo ja Heini Ikonen.

Kuvat Raimo Ojala

Tapahtumat