Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa järjestettiin tiistaina 3. tammikuuta tapahtuma nimeltä ”Rokkaa, ressuja ja haulikkoammuntaa”. Tapahtumassa oli mahdollisuus tutustua kahden vireän yhdistyksen toimintaan: järjestäjinä olivat Pirkkalan Reserviläiset sekä Pohjois-Hämeen Ampujien Haulikkokerho.

Tarjolla oli soppatykissä keiteltyä herkullista hernerokkaa, ja kävijät pääsivät kokeilemaan haulikkoammuntaa simulaattorilla. Taas tuli osoitettua, kuinka erilaisten yhdistysten yhteistyöllä saadaan aikaan hienoja asioita! Illan aikana paikan päällä kävi satakunta tutustujaa, ja oli mukava nähdä, että ihmisiä kiinnostaa sekä reserviläistoiminta että haulikkoammunta. Järjestäjät päättivätkin, että tästä tehdään perinne!  Tapahtumaa olivat tukemassa Wigren Catering ja Pirkkalainen.

 

Teksti: Janne Hokkanen
Kuvat: Seppo Orpana ja Mika Vanhanen