Puolustusvoimat 100 -kesäkiertue Tampereella

Puolustusvoimat 100 -kesäkiertue saapuu Tampereelle keskiviikkona 6. kesäkuuta. Tapahtumapäivän ohjelmassa on Puolustusvoimien toiminnan ja kaluston esittelyä Keskustorilla sekä sotilasorkestereiden konsertti Laikunlavalla.

Keskustorilla yleisö pääsee klo 16 lähtien tutustumaan Puolustusvoimien kalustoon ja toimintaan, mm. nykyaikaiseen varusmiespalvelukseen ja naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Sotilaspoliisiryhmän toimintanäytöksissä klo 16.30 ja 17.30 nähdään miten hoidetaan henkilönsuojaustehtävä.
Tarjolla on hernekeittoateria 2000 ensimmäiselle kävijälle. Palan painikkeeksi voi nauttia sotilaskotiauton myymät munkkikahvit.
Kalustoesittelyn päätteeksi klo 18.00 nähdään Hornet-monitoimihävittäjän ylilento. Sen myötä tapahtumapäivä jatkuu Laikunlavalla sotilasorkestereiden ja huippusolistien konsertilla. Ilmavoimien soittokunnan Big Bandin solistina on ainutlaatuisen monipuolinen lauluyhtye Club For Five ja Kaartin soittokunnan kanssa esiintyy upeaääninen Diandra. Konsertti huipentuu ikäluokkansa parhaista live-esiintyjistä kootun Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Showbandin musiikilliseen ilotulitukseen.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tapahtuma on osa vuoden 2018 aikana järjestettäviä Puolustusvoimat 100 -juhlavuoden yleisötapahtumia. Lisätietoja juhlavuoden tapahtumista: tästä