MPK avasi uudet kotisivut

MPK:n uusien mobiiliresponsiivisten kotisivujen kehitystyö aloitettiin huhtikuun alussa, ja nyt lopputulos on viimeistelyä vaille valmis. Uusien sivujen käyttölogiikka on muuttunut käyttäjäystävällisemmäksi. Nyt koulutukseen haluavat löytävät koulutuksia niin aihealueen kuin maantieteellisen sijainnin mukaan. Sivuilta on helppo löytää muutamalla klikkauksella esimerkiksi kaikki paikallisjoukkoihin tai nuorten koulutukseen liittyvät kurssit ympäri maata. Toisaalta maanpuolustuspiirien ja KOTU-yksiköiden alta löytyvät kunkin alueen koulutukset ja ajankohtaiset uutiset.  Myös sivujen määrää on karsittu rutkasti ja ajankohtainen tieto on pyritty kokoamaan helposti löydettäväksi. Tavoitteena on ollut, että kuka tahansa MPK:n etusivulle tulija saa yhdellä vilkaisulla kattavan kuvan MPK:n monipuolisesta koulutustarjonnasta sekä koko maan kattavasta organisaatiosta.

Uudet_sivut_avattu2

Palautetta kaivataan

Aivan kaikki uusilla sivuilla ei kuitenkaan ole vielä valmista. Kieliversioita vielä valmistellaan ja MPK-kortin raikkaampi ulkoasu sekä kirjautumisen ja koulutuskalenterin toimintojen viimeistely ovat vielä työn alla. Myös mobiilisivuja hiotaan vielä. MPK ottaa mielellään vastaan palautetta uusista sivuista. Sitä voi lähettää osoitteeseen koulutus@mpk.fi. Kannattaa kirjoittaa otsikoksi kotisivu ja havaittu ongelma, ja jos mahdollista, viestiin kannattaa liittää kuvakaappauksia.

Käy tutustumassa uuteen www.mpk.fi   -sivustoon