Pirkanmaan aluetoimistolla järjestettiin perinteiseen tapaan 2. kesäkuuta 4.6. Pirkanmaan alueella  ylennettävien onnittelutilaisuus. Pirkanmaalla saa vaihtaa arvomerkkinsä korkeampiin kaikkiaan 236 reserviläistä ja miehistöön kuuluvaa sekä 92 reservin upseeria. Ylennettävien joukossa on runsaasti  vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa toimivia aktiivireserviläisiä.

Ilmoittautumassa ylenenttäväksi Hämeenkyrön Seudun Reserviupseerikerho ry:n puheenjohtaja Jukka Osara.

Ylennettäviä reservin aliupseereita ja miehistöä odottamassa tilaisuuden alkamista.

Tilaisuuden puheessaan aluetoimiston päällikkö, majuri Veli Rajala toi esiin, että Suomen asevelvollisuuteen perustuvassa puolustusratkaisussa on aina muistettava, että Puolustusvoimien suorituskyky nojaa edelleen reserviläisistä koostuviin sodan ajan joukkoihin. Meitä ammattisotilaita on sodan ajan joukoissa vain noin 3 prosenttia. kaksi vuotta sitten uudistettu asevelvollisuuslaki parantaa entisestään varusmiesten ja reserviläisten käytettävyyttä poikkeusoloissa. Keskeisellä sijalla on reserviläisten vapaaehtoinen sitoutuminen valmiuteen.

Everstiluutnantiksi 4.6. ylennettävä aluetoimiston päällikkö, majuri Veli Rajala puhui ylennettäville ja kutsuvieraille. Taustalla kutsuvieraita joiden joukossa oli myös Pirkanamaan reservipiirien toiminnanjohtaja Päivi Huotari ja Panssaripirkaatin apulaiskomentaja, evl Karri Heikinheimo. 

Rajala totesi, että Pirkanmaan aluetoimisto on kiinteä osa Panssariprikaatia ja yksi isoimmista valtakunnan kahdestoista aluetoimistosta. Majuri Rajalan mukaan maanpuolustustyö ei ole vain sotilaallista, vaan myös monipuolista siviilisektorin työtä turvallisuuden, varautumisen ja huoltovarmuuden hyväksi. Hänen mukaansa yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kannalta vapaaehtoisilla maanpuolustusjärjestöillä on tärkeä rooli.

Rajalan mukaan talvisodan ja jatkosodan tärkein opetus on, että olemassaolomme itsenäisenä valtiona ei ole itsestäänselvyys.  Sotiimme johtaneen tapahtumien kulun perusteella tiedämme, että maailmanlaajuisen vakavan kriisin alkua ja kulkua on vaikea ennustaa ja hallita. Jos sotaan tai onnettomuuteen syystä tai toisesta joudutaan.  Rajalan mukaan  selviytymisen ratkaiseekin se, kuinka hyvin olemme varautuneet yksilönä ja kansakuntana.

Rajala otti esimerkiksi miten viikko sitten Suomen jääkiekkomaajoukkue Leijonat osoitti mikä merkitys on valmistautumisella, oman roolin hoitamisella, toisiin luottamisella, kaveria ei jätetä -hengellä on mestaruuden arvoiseen lopputulokseen pääsemisessä. Kokonaisturvallisuus ja paikallispuolustus ovat joukkuepeliä sanan syvimmässä merkityksessä totesi Rajala.

Puheessaan Rajala sivusi myös 1.1.2020 voimaan astuvaa muutettua lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Rajala vakuutti, että lainsäädännön muutoksesta johtuen tai muutoksesta huolimatta Pirkanmaan aluetoimisto tulee jatkossakin käyttämään vapaaehtoisia reserviläisiä hyvin monipuolisesti reservin koulutuksen suunnittelussa, valmistelussa ja toteutuksessa. Hän myös korosti  erinomaista yhteistoimintaa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa. Rajala totesikin, että MPK on ja tule jatkossakin olemaan merkittävä paikallispataljoonan suorituskyvyn lisääjä.

Ylennyskirjansa kävi pokkaamassa majuri Rajalalta myös Tampereen Reserviupseerien jäsen ja Suomen Reserviupseeriliiton järjestösihteeri Susanna Takamaa.

Ja sitten päästiin kinuskikakun kimppuun. Kutsuvieraiden joukossa olivat mm. oikealta Kangasalan Reserviupseerikerhon pj. Panu Maijala, Pirkanmaan Reserviupseeripiirin pj. Mikko Hörkkö ja Pälkäneen Reserviupseerikerhon pj Vesa Mellavuo.

Myös Kangasalan Reserviupseerikerhon hallituksen jäsenet Jussi Muranen ja Pirkanmaan Reserviupseeripiirin varapuheenjohtaja Mikko Ritakallio kävivät  pokkaamassa  ylennyskirjansa. 

Lämpimät onnittelut kaikille ylennyksen saaneille!

Teksti ja kuvat: Sirkka Ojala.