Talvisotaseminaari Tampereella

Ajankohta: 18.02.2015

Talvisodan henkeä arvioidaan Tampereella

Tampereen yliopiston iltapäiväseminaari osa Talvisodan merkkivuoden viettoa

Tänä talvena on kulunut 75 vuotta Suomen Talvisodasta. Sodan uskomattomalla torjuntavoitolla Suomi säilytti itsenäisyytensä ja mahdollisuutensa kehittyä pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Mikäli Suomen puolustus olisi romahtanut – kuten yleisesti otaksuttiin – maa olisi varmaankin liitetty osaksi Neuvostoliittoa ja olisi saanut itsenäisyytensä takaisin Baltian maiden tapaan 1990-luvun alussa.

Talvisotayhdistys ry:n aloitteesta merkkivuotta vietetään eri puolilla Suomea muun muassa yliopistoseminaarien sarjalla ja talvisotahiihtotapahtumilla. Merkkivuosi huipentuu talvisodan päättymisen 75-vuotispäivänä 13.3.2015 Helsingin kasarmitorilla, jossa muurataan Talvisodan kansallisen muistomerkin peruskivi valtiojohdon läsnä ollessa. Kuvanveistäjä Pekka Kauhasen noin 10 metriä korkea teräksinen sotilashahmo ”Valon tuoja” nousee torille Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuonna 2017.

Tampereen yliopisto ja Talvisotayhdistys järjestävät keskiviikkona 18.2.2015 klo 12.00 – 16.00 yleisöseminaarin otsikolla Yhteiskunnallinen muutos ja Tammikuun kihlaus – Talvisodan hengen taustat. Tilaisuudessa käsitellään sitä poliittista ja yhteiskunnallista kehitystä, joka johti kansakunnan hämmästyttävään yksituumaisuuteen Talvisodassa. Suomalaiset jyrkästi jakaneen sisällissodan traagisista tapahtumista oli kulunut kuitenkin vain parikymmentä vuotta.

Seminaari järjestetään Tampereen yliopiston päärakennuksen juhlasalissa, Kalevantie 4. Tilaisuus on kaikille avoin ja siellä on kahvitarjoilu.

Yhteiskunnallinen muutos ja Tammikuun kihlaus
Talvisodan hengen taustat

Seminaari Tampereen yliopiston juhlasalissa, Kalevantie 4
keskiviikkona 18.2.2015 klo 12.00-16.00

Ohjelma:
Tilaisuuden avaus: Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtaja Risto Kunelius
Talvisotayhdistys ry:n tervehdys: puheenjohtaja Ossi Kettunen
Puolustusvoimien tervehdys: Panssariprikaatin apulaiskomentaja, eversti Jukka Orava
VTT Alpo Juntunen: Talvisodan hengen syntymisen yleiset tekijät
Professori, vararehtori Pertti Haapala (TaY): Talvisodan tausta: kompromissi 1919-1939
Yleisökeskustelu

Kahvitauko

Professori Kari Teräs, Historia (TaY): Talvisota ja talouden säännöstely
Tapio Bergholm (SAK): Talvisota ja ammattiyhdistysliike
Fil.tri Markku Mansner (EK): Työnantajat ja tammikuun kihlaus
Yleisökeskustelu
Loppusanat

Tilaisuuden moderaattori: yliopistonlehtori Marko Tikka (TaY)

Järjestäjä: Talvisotayhdistys ry ja Tampereen yliopisto

Ohjelma pdf muodossa TALVISOTASEMINAARIN OHJELMA