Reserviläispiiri

 


Merkkipäivää vietetään Lempäälän Ideaparkissa lauantaina 22.2.2017 sekä sunnuntaina 23.4.2017.


Pirkanmaan Reserviläispiiri ry. toimii jäsentensä aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa tukien.

Pirkanmaan Reserviläispiiri on Reserviläisliiton linjausten mukaisesti koko kansan maanpuolustusjärjestö. Piirin useimpien yhdistysten kautta jäsenyys on avoin sekä naisille että miehille riippumatta siitä ovatko he suorittaneet asevelvollisuutta.

Maanpuolustustahdon vaaliminen on ollut järjestön ydintehtävä sen perustamisesta alkaen. Pirkanmaan Reserviläispiiri kuuluu Reserviläisliittoon, joka on jäsenmäärältään suurin valtakunnallinen maanpuolustusjärjestö. Liiton jäsenmäärä oli vuoden 2015 lopussa 34707. Pirkanmaan Reserviläispiirin jäsenkasvu on jatkunut pitkään. Kymmenessä vuodessa se on kasvanut yli 80 %, jäsenmäärä on 4315 (v.2015 lopussa). Kasvu on saavutettu esimerkillisiä toimintatavoilla jäsenhankinnassa ja käytännön toiminnassa. Yhteistyö muiden vapaaehtoisen maanpuolustuksen järjestöjen kanssa on tiivistä ja hyvin organisoitua.

Tervetuloa tutustumaan ja osallistumaan toimintaamme.

 

Save

Save

Save