Pirkanmaan veteraanikonsertti Tampereella

Suomi on hyvä maa -konsertti Sampolan juhlasalissa la 25.4.2015 klo 18.00 on kiitollinen kumarrus sotiemme veteraaneille meiltä jälkipolvilta.

Toisen maailmansodan päättymisestä on 70 vuotta ja niin Suomestakin loppuivat sotatoimet monen raskaan vuoden jälkeen keväällä 1945. Vaikka aikaa on kulunut paljon, niin nämä asiat eivät ole unohtuneet. Niitä on syytäkin muistella ja muistuttaa jälkipolvia näistä suomalaisia koetelleista ajoista.
Näitä kokemuksia on meidän nuorempien vaikea ymmärtää, mutta varmasti suuri yksimielisyys ja ymmärrys vallitsee siitä, että sen ajan eläneet ihmiset ovat joutuneet kokemaan uskomattoman vaikeita aikoja. Kotirintamalla tehtiin varmasti parhaansa, että elämä jatkuisi ja huolto toimisi myös rintamalle päin.
Konserttimme ei ole pelkästään lauluja toisensa perään, vaan siinä käsitellään sota-ajan tunteita, kaipausta, iloa, surua ja huumoria hieman myös viihteellisellä otteella.
Jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari nro 162 Adolf Ehrnrooth´ista tuli viimeisinä vuosikymmeninään sotaveteraanien näkyvä kärkihahmo ja puolestapuhuja. Siksipä sopii hyvin, että konsertin nimi tulee Adolf Ehrnrooth´in puheesta, joka on sävelletty lauluksi; Suomi on hyvä maa. Sen on säveltänyt ja sovittanut Urpo Jokinen. Urpo Jokinen s. 1920, oli säveltäjä, sovittaja mutta ennen kaikkea musiikkikasvattaja. Hän osallistui jatkosodan aikana peräti 48 partioretkeen Kiestingin suunnalla. Upseerikurssin käytyään hänet komennettiin takaisin rintamalle ja vetäytymisvaiheessa Jokinen toimi tulenjohtajana sekä myöhemmin jopa patteriston huoltopäällikkönä.

Konsertissa laulun, Suomi on hyvä maa, esittää Lauluyhtye Humaus.
Konsertissa esittäjinä ovat: Elokuva- ja teatterinäyttelijä Ahti Jokinen, tangokuningatar Kaija Pohjola, Pertti Västilä, Timo Kauppinen ja Martti Kuurila. Seniorilaulun SM-kilpailujen mestarit v. 2011 Trio AmA ja samaisen kilpailun mestarit v. 2014 Lauluyhtye Humaus
Säestäjänä on Juhlaorkesteri: Jussi Tamminen flyygeli, Lauri Sahra digihanuri, Mikko Kriikku rummut ja Pertti Västilä kitara.
Musiikin ohjaus: Jussi Tamminen
Käsikirjoitus: Martti Kuurila

Konsertissa on välirauha (väliaika). Kokonaiskesto n. 2 tuntia.
Tapahtuman tuotosta keräämme varoja veteraanityön hyväksi.
Konsertin järjestää Montteeri Oy yhteistyökumppaneinaan Tampereen Sotaveteraanien huoltoyhdistys, Tampereen kaupunki ja Tampereen Reserviläiset ry.

Liput 25 euroa, lippuja konserttiin voi ostaa Tampereen Reserviläisten toimistosta, Väinölänkatu 2, Tampere, puhelin 044 512 4477.
Lisätiedot:
Martti Kuurila
martti.kuurila (at) gmail.com
+358 45 1500 512

Tapahtumat

Tammisunnuntaita juhlittiin Tampereella

Tammisunnuntain kirkkojuhlaa vietettiin 25. tammikuuta  Tampereen Tuomiokirkossa. Tilaisuudessa esiintyivät Ilmavoimien soittokunta sekä Poikakuoro Pirkanpojat. Kirkkoväen toivotti tervetulleeksi Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistyksen puheenjohtaja Markku Rauhalahti. Juhlapuheen piti piispa Joel Luhamets, Tarton Paavalin seurakunnasta. Lopuksi kuultiin myös iki ihanat Kari Tikan: Armolaulu sekä Rakkaus on jotka esitti Topias Laatu. Juhlavirsiä veisattiin urkuri Henri Herstan säestämänä.

Teksti ja kuvat: Sirkka Ojala

IMG_6137_vEB

Suomen lippu saapui alttarille airueiden saattelemana.

IMG_6100_VEB

Puheenjohtaja Markku Rauhalahti toivotti kirkkoväen tervetulleeksi Tammisunnuntain juhlaan.

IMG_6201_VEB

Ilmavoimien soittokunta esitti muun muassa kappaleet: Oi kallis Suomenmaa ja Armas Järnefelti Kehtolaulun. Soittokuntaa johti musiikkimajuri Tomi Väisänen.

IMG_6169_vEB

Juhlapuheen piti piispaksi juuri nimitetty Joel Luhamets Tartosta.

IMG_6153_vEB

Poikakuoro Pirkanpojat esitti kappaleet: Soi kunniaksi Luojan, Finlahdia ja Suomen laulu. Kuoroa johti Jouni Rissanen.

IMG_6214_VEB

Juhlan päätteeksi kuultiin Armolaulu ja Rakkaus on kappaleet, ne esitti Topias Laatu.

_MG_4414_veb

Loppuliturgia rovasti Esa Eerola. Kuva: Raimo Ojala.

IMG_6139_VEB

Maanpuolustusjärjestöjen liput alttarilla.

 

Tapahtumat